Mainos

HS: Vangit selvittäneet salaisen tiedustelun nimiä

Poliisin järjestäytyneenä rikollisryhmänä pitämä United Brotherhood on kerännyt tietoja vankiloiden työntekijöistä.

Helsingin Sanomat kertoo, että järjestön epäillään selvittäneen salaisten turvallisuusvirkamiesten henkilöyksiä.

Vangit ovat pyytäneet ja saaneet listauksia henkilöistä, jotka ovat hakeneet heidän tietojaan vankitietojärjestelmästä.

Suuri osa nimistä on tavallisia vartijoita ja esimiehiä, jotka vangit tuntevat muutenkin. Vangeille luovutetuilla nimilistoilla esiintyy kuitenkin myös sisäisiä tiedusteluvirkailijoita, jotka toimivat vankien tietämättä.

Vankilatyöntekijät saivat itse tietää vankien keräämistä tiedoista vasta tänä vuonna, vaikka Rikosseuraamuslaitos on luovuttanut tietoja jo joulukuusta 2011 lähtien. Rikosseuraamuslaitos aikoo nyt rajoittaa vankien oikeutta saada tietää, ketkä ovat katsoneet heidän tietojaan järjestelmästä.

(MTV3)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot