Mainos
Mainos

HS: Vapaavuori väläyttää lisärahaa huippu-urheilulle

Valtion liikuntaneuvoston puheenjohtaja Jan Vapaavuori (kok) piristäisi huippu-urheilun rahoitusta palkitsemalla Suomen olympiakomiteaa tehokkaammasta sponsorirahan hankinnasta.

Vapaavuori ehdottaa Helsingin Sanomien haastattelussa, että valtio kasvattaisi tukeaan huippu-urheilulle jollakin summalla jokaisesta Olympiakomitean hankkimasta uudesta sponsorieurosta.

-En kuitenkaan hirttäytyisi mihinkään summaan tai prosenttilukuun. Tärkeintä on ajatus, että Olympiakomitealla olisi jatkossa vahva oma vastuu varainhankinnasta, jota valtio kumppanuushengessä tukisi, Vapaavuori sanoo.

Vapaavuoren mukaan lisärahoitus on perusteltua, sillä valtio on tukenut huippu-urheilun muutostyöryhmän työtä noin miljoonalla eurolla vuodessa. Ryhmän työn tuloksia aletaan toteuttaa tammikuusta alkaen Olympiakomitean uutta huippu-urheiluyksikköä vetävän Mika Kojonkosken johdolla.

-Valtiovallan pitäisi osaltaan varmistaa uudelle organisaatiolle hyvä alku ja olla työssä pitkäjänteisesti mukana, Vapaavuori sanoo.

Olympiakomitean pääsihteeri Jouko Purontakanen arvioi HS:lle, että Vapaavuoren ajatus on hyvä ja reilu ja siitä kannattaa keskustella.

Huippu-urheilun lisärahoitukselle on esitetty muitakin vaihtoehtoehtoja. Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb (kok.) ehdotti hiljattain, että yritykset voisivat ottaa palkkalistoilleen vuoden 2016 olympiakisoihin valmistautuvia urheilijoita ja tarjota heille mahdollisuuden täysin ammattimaiseen harjoitteluun.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme