Mainos
Mainos

Huhtasaari gradukohusta: Olen harkinnut asian viemistä oikeuteen

Plagiointisyytösten kohteeksi joutunut perussuomalaisten varapuheenjohtaja Laura Huhtasaari kommentoi kohua aamun Huomenta Suomessa.

Voit katsoa koko haastattelun yltä.

Huhtasaaren mukaan graduselvitys on "puhtaasti poliittinen", eikä sen taustalla ole tutkimuseettisiä motiiveja. Huhtasaari myös uhkaili vievänsä asian hallinto-oikeuteen. Huhtasaari ei kuitenkaan täsmentänyt, mitä asiaa hän toivoisi hallinto-oikeudessa käsiteltävän.

Hallinto-oikeudessa käsitellään viranomaispäätöksiä ja viranomaisten mahdollisesti tekemiä virheitä.

Oppiarvon myöntäminen ja esimerkiksi pro gradu -tutkielman hyväksyminen ovat viranomaispäätöksiä. Yhtä lailla viranomaispäätös on Jyväskylän yliopiston päätös tehdä selvitys Huhtasaaren gradusta. 

Yle: Lähes kolmasosa gradusta kopioitu

Ylen selvityksen mukaan lähes kolmasosa Huhtasaaren gradusta on kopioitu muista lähteistä ilman asianmukaisia viitemerkintöjä. Ylen mukaan Huhtasaari on kopioinut tekstiä etenkin vuonna 2001 julkaistusta gradusta, jota ei ole merkitty Huhtasaaren gradun lähdeluetteloon laisinkaan. Ylen mukaan tekstiä on kopioitu kirjoitusvirheineen.

Viikko sitten Jyväskylän yliopisto ilmoitti, että se alkaa jälleen tutkia Huhtasaaren gradua. Yliopiston rehtorin Keijo Hämäläisen mukaan Huhtasaaren gradusta tehdään tarvittaessa uusi selvitys.

Huhtasaaren gradua tutkittiin jo aiemmin keväällä, kun liberaalipuolueen puoluesihteeri Tuomas Tiainen kertoi blogissaan, että osa gradusta on plagioitu. Tuolloin Jyväskylän yliopiston johtava lakimies Sanna Anttilainen kommentoi MTV Uutisille selvityksen valmistuttua, että gradun kirjallisuusosiosta noin 10 prosenttia on plagioitua.

Juttua korjattu 16.5. kello 12.58: Aiemmin jutun toisessa kappaleessa kerrottiin, että Huhtasaaren mukaan graduselvityksellä ei ole tutkimuseettistä perustetta. Huhtasaari puhui Huomenta Suomessa perusteen sijasta kuitenkin tutkimuseettisestä motiivista.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme