Mainos
Mainos

Huhtiniemestä ei löytynyt todisteita sotilaista

Kaivauksilla yritetään selvittää, onko alueelle tai sen ympäristöön haudattu kesällä 1944 suomalaisia sotilaskarkureita.

Huhtiniemen tämän syksyn arkeologisissa kaivauksissa ei ole tullut esiin mitään todisteita sotilaista, ei vuoden 1944 tai aiempienkaan vuosien. Myöskään muuta arkeologisesti mielenkiintoista ei ole ainakaan vielä löydetty Lappeenrannasta.

- Kaivaukset alueella jatkuvat ensi viikon loppuun, kertoo tutkimuksia johtava arkeologian professori Mika Lavento Helsingin yliopistosta.

Tutkimuksia jatketaan hänen mukaansa vielä Huhtiniemen suunnalla ja kuutostien varrella Mattilan kaupunginosassa.

Huhtiniemen tutkimuksissa on mukana kymmenkunta arkeologian ja oikeuslääketieteen asiantuntijaa. Kaivausten tarkoituksena on selvittää, onko alueelle tai sen ympäristöön haudattu kesällä 1944 suomalaisia sotilaskarkureita.

Viime viikolla emeritusprofessori Heikki Ylikangas tyrmäsi tiedot Lappeenrannan salaisesta kenttäoikeudesta ja 500-600 teloitetusta sotilaskarkurista. Myös jotkut muut tutkijat ovat asettaneet kyseenalaiseksi karkureiden joukkoteloituksen Huhtiniemessä.

Vuosi sitten kaivauksissa löytyi toistakymmentä 1800-luvulla haudattujen luurankoa.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme