Mainos
Mainos

Huimat erot tammikuun säässä pääkaupunkiseudulla – eroa vuosien välillä jopa 40 astetta

Kyllä ennen oli kaikki paremmin. Talvetkin olivat talvia, pääkaupunkiseudullakin. Vanhaan sanontaan voi yhtyä, kun tarkastelee Ilmatieteenlaitoksen kokoamaa dataa Kaisaniemen mittausaseman säätiedoista.

Tällä hetkellä mittari näyttää puolta lämpöastetta ja lunta on yhtä paljon kuin muutamina juhannuksina. Kaisaniemessä on tilastoitu nykymuotoista säätietoa vuodesta 1959. Kylmin tammikuu on ollut vuonna 1987. Tuolloin, tammikuun kymmenentenä elohopea painui alimmillaan -34,3 asteeseen.

– Tuon vuoden tammikuun keskilämpötila oli -16 astetta. Oli useampia päiviä, jolloin lämpötila laski alle -30 asteen, sanoo meteorologi Ville Siiskonen Ilmatieteenlaitokselta.

Pakkasta viimeksi pari vuotta sitten

Etsittäessä 2000-luvun alinta lämpötilaa tammikuussa Kaisaniemen havaintoasemalla, se löytyy vuodelta 2003. Heti loppiaisen jälkeen kansa taapersi arkisiin askareisiinsa 27 asteen pakkasessa. Ihmisen muisti on lyhyt ja huonohko, kun puhutaan säästä. Vuonna 2016 tammikuun 8. päivä valkeni kireässä pakkasessa. Mittari näytti päivän aikana kylmimmillään -23 astetta.

Siiskosen mukaan Suomen talvi-ilmaston tyypillinen piirre on se, että lämpötilat vaihtelevat hyvinkin paljon.

– Jos matalapainevoittoiset, lounaasta tulevat ilmavirtaukset vaikuttavat, lämpötilat voivat pysyä jopa plussan puolella Helsingin alueella. Siihen yhdistettynä avonainen meri, joka on suuri plussan puolella oleva vesivarasto, se lauhduttaa myös ilmaa.

Toinen ääripää on Siperiasta virrannut erittäin kylmä ilmamassa.

– Siinä samalla Suomenlahti jäätyy ja lämpövarasto katoaa. Idästä ja pohjoisesta tulevat kylmät ilmamassat yhdistettynä runsaaseen lumeen voivat laskea ne alimmat lämpötilat todella alhaisiksi, meteorologi sanoo.

Plussaa ollut ennenkin

Meneillään olevan tammikuun kaltaisia, leutoja alkuvuosia on ollut tällä vuosituhannella useita. Viime vuonna heti vuoden vaihduttua mitattiin 2010-luvun korkein lämpötila, joka oli +6,1 astetta. Koko nykymuotoisen mittaushistorian lämpimin tammikuu on kuitenkin yli 40 vuoden takaa. Vuonna 1973 loppiaisena asteita oli +8,5.

– Kakkosen tuossa listassa on tammikuun kymmenes vuodelta 2007. Asteita oli +8,3.

Siiskosen mukaan talvi 2006-2007 on koko mittaushistorian lauhimpien joukossa. Samoin seuraava talvi.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot