Mainos
Mainos

Torstai on viikon aurinkoisin päivä – perjantaina säässä raju muutos

MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannas ennustaa huomiselle aurinkoa suureen osaan maata. Perjantain vastaisena yönä Suomeen saapuu lounaasta voimakkaita sateita ja tuulia.

– Huomenna torstaina on viikon aurinkoisin päivä. Aurinko paistaa maan länsipuoliskolla ja Etelä-Suomessa. Muuallakin se voi pilkahdella, Mäntykannas sanoo.

Huomisaamuna ajokeli voi olla Etelä- ja Länsi-Suomessa paikoin huono mustan jään ja kuuran takia.

– Päivälämpötila on maan etelä- ja keskiosissa plussan puolella, ja pohjoisessa saatetaan olla paikoin yli kymmenenkin astetta pakkasella.

Mäntykannaksen mukaan säässä tapahtuu muutos perjantain vastaisena yönä, kun Merenkurkun alueelle syntyy voimakas matalapaineen keskus.

– Lounaistuuli voimistuu merialueilla voimakkaaksi, jopa myrskyksi asti. Runsaita sateita ja voimakkaita sateita saapuu silloin Suomen ylle.

Lännessä ja etelässä sateet tulevat perjantaina vetenä. Pohjois-Suomessa ja Pohjois-Karjalassa pyryttää kunnolla lunta.

– Myrsky saattaa äityä paikoin voimakkaaksikin eli voimakkaita puuskia saattaa syntyä maan keskiosassa ja ehkä jopa paikallisia tuulituhojakin.

Viikonloppuna sateita tulee ajoittain Etelä- ja Keski-Suomessa. Lapissa on pitkälti poutaa. Tällä hetkellä näyttää siltä, että talvi voi ensi viikolla tulla takaisin eteläänkin, kun lämpötila menee reilusti pakkasen puolelle.

Katso paikkakuntasi loppuviikon sääennuste

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot