Mainos
Mainos

Huono keli voi aiheuttaa maan keskiosaan pahoja ongelmia – tilanteeseen ei helpotusta ennen keskiviikkoa

Raskaalla liikenteellä on ollut vaikeuksia etenkin Keski-Suomessa ja Pirkanmaan pohjoisosissa, kerrotaan Tampereen tieliikennekeskuksesta. Suuremmilta onnettomuuksilta on kuitenkin vältytty, vaikka ajokeli on huono tai erittäin huono lähes koko maassa.

Risto Nurminen Tampereen tieliikennekeskuksesta varoittaa, että liikenteessä voi esiintyä runsaasti ongelmia tiistain vastaisena yönä sekä tiistaina aamulla.

– Maan eteläosassa ja Kaakkois-Suomessa sateet tulevat vetenä, joten niiden osalta ei pitäisi olla isompia ongelmia. Muualla Suomessa sateet tulevat lumena, eli yön aikana ja huomenna aamulla on odotettavissa maan keskiosassa hyvinkin laajalti ongelmia lumen ja keliolosuhteiden kanssa.

Ilmatieteen laitoksen mukaan ajokeli on erittäin huono jäätävän vesisateen ja lumipyryn vuoksi Pirkanmaalla, Keski-Suomessa, Etelä-Savossa, Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa. Ilmatieteen laitos varoittaa onnettomuusriskin olevan alueilla huomattava.

Muualla maassa on voimassa huonon ajokelin varoitus, lukuun ottamatta Varsinais-Suomea, Uuttamaata, Kymenlaaksoa sekä Keski- ja Pohjois-Lappia.

Huono ajokeli jatkunee monin paikoin keskiviikkoon asti.

– Sateita tuonut matalapaine liikkuu itään ja jää nyt vaikuttamaan (Suomen säähän) tiistaihin tai keskiviikkoon asti. Etelästä nousee uusi sadealue, joka yhdistyy tähän parhaillaan Suomen päällä olevaan sadealueeseen, joten ajokelivaroitukset ovat voimassa reilun vuorokauden. Ei niistä ihan hevillä luovuta, päivystävä meteorologi Pauliina Kuokka kertoo.

Kuokan mukaan huonon ajokelin varoitukset otetaan ensimmäisenä pois maan eteläosasta.

– Siellä on tähän iltaan asti varoitukset, jotka lähtevät pois sateen muuttuessa vesisateeksi. Varoitukset jäävät vielä maan keski- ja pohjoisosaan.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme