Mainos
Mainos

Huttu-Juntunen: Diabeteksen hoitoa tehostettava

Toinen sosiaali- ja terveysministeri Terttu Huttu-Juntunen (vas.) vaatii terveydenhuoltoa tehostamaan diabeteksen hoitoa. Hän ehdottaa, että kansanterveyden neuvottelukunta voisi ottaa vastuuta myös diabeteksen hoitoon liittyvistä seuranta- ja kehittämistehtävistä.

Huttu-Juntunen puhui tänään Diabetes-liiton retkeilypäivien tilaisuudessa Kuusamossa. Hän muistutti diabeteksen lisääntyvän niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Tämä merkitsee siten myös hoitokustannusten kasvua. Lisääntyvä diabetes on siis myös taloudellinen kysymys.

Huttu-Juntunen mainitsi, että viime vuonna Kansaneläkelaitos myönsi uusia erityiskorvauksia diabeteslääkkeisiin noin 7500 hengelle, kun määrä vuotta aiemmin oli 6000. Huttu-Juntunen kiitti, että järjestöjen toiminta tuottaa terveydenhuoltoon taloudellista säästöä. Esimerkiksi Diabetes-liitto tukee toiminnallaan vahvasti diabeetikkojen omahoitoa, mikä selvästi vähentää taudin hoitokustannuksia.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme