Mainos

Huuhtanen: Takuueläke parantaa pienituloisimpien toimeentuloa

Takuueläke parantaa kaikkein pienituloisimpien toimeentuloa, uskoo Kelan pääjohtaja Jorma Huuhtanen.

Uusi eläke turvaa toimeentulon nykyistä paremmin erityisesti lapsuudesta saakka sairaille ja vammaisille, Huuhtanen sanoo.

Laki takuueläkkeestä tulee voimaan maaliskuussa. Takuueläke korottaa vähimmäiseläkkeen nykyisestä noin 500 eurosta lähes 700 euroon. Sitä saa ensi vuonna noin 120 000 ihmistä.

Tilastojen mukaan eläkeläiset ovat suurin pienituloisten ryhmä. Kansaneläkkeen tasokorotuksista huolimatta pienituloisten eläkeläisten lukumäärä on kasvanut. Takuueläke on tervetullut parannus kansaneläkeläisten tilanteeseen, Huuhtanen katsoo.

Uusi eläke tietää Kelalle hakemusvyöryä. Kela varautuu Huuhtasen mukaan neuvomaan eläkkeensaajia niin puhelimitse kuin palvelupisteissä.

Huuhtanen jää Kelasta eläkkeelle syyskuun lopussa.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot