Mainos
Mainos

Hyksissä vakava bakteeriepidemia

Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa on ilmennyt vakava sairaalabakteeriepidemia. Sairastuneita on toistaiseksi Töölön sairaalan palovammaosastolla ja Meilahden sairaalaan verisuonikirurgian osastolla.

Tulehduksen on saanut kahdeksan potilasta. Heidät, sekä sairaalassa olevat MRSA-bakteerille altistuneet potilaat on eristetty. Ensimmäinen tapaus todettiin 13. toukokuuta.

Osastonylilääkäri Ville Valtonen kehottaa Suomen sairaaloita eristämään Hyksistä kyseisiltä osastoilta tulleet potilaat. Bakteeri voi aiheuttaa kuoleman, mikäli se pääsee potilaan vereen. Yleisimpiä ovat kuitenkin sen aiheuttamat haavatulehdukset, jotka voidaan hoitaa antibiooteilla.

Aikaisemmin kyseinen bakteeri on aiheuttanut kaksi laajaa sairaala-epidemiaa Suomessa. Vuosina 1990-91 epidemia jylläsi Turun yliopistollisessa keskussairaalassa ja vuosina 1992-96 Helsingin kaupungin alueen sairaaloissa.

Bakteeri tarttuu lähinnä henkilökunnan käsien välityksellä hoitotoimenpiteiden yhteydessä.


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme