Mainos
Mainos

Hyönteiset poliisin avuksi rikostutkinnassa

Alkuvuonna alkaneella hankkeella pyritään kehittämään menetelmiä, joilla voidaan hyödyntää hyönteisten kertomaa tietoa oikeuslääketieteilijöiden ja poliisin tutkimuksissa.

Poliisi voi tulevaisuudessa saada henkirikostutkinnassa apua hyönteisiltä. Ruumiista löytyvistä hyönteisistä voi saada tietoa esimerkiksi vainajan kuolinajasta, surmapaikasta ja mahdollisista väkivallan merkeistä.

Hyönteiset voivat kertoa myös sen, onko peitettynä maastosta löydetty vainaja haudattu heti kuoleman jälkeen tai onko löytöpaikka sama kuin surmapaikka.

Helsingin poliisista arvioidaan, että vuosittain Suomessa tulee eteen muutama kymmenen tapausta, joissa hyönteiset voisivat antaa tutkijoille uutta tietoa.

Alkuvuonna alkaneella yhteishankkeella pyritään kehittämään menetelmiä, joilla voidaan hyödyntää hyönteisten kertomaa tietoa oikeuslääketieteilijöiden ja poliisin tutkimuksissa. Hankkeessa ovat mukana Turun yliopiston eläinmuseo, Turun ja Helsingin yliopistot sekä poliisi.

Suomessa rikoshyönteistiede tutkimuskohteena on lähtenyt kymmenien vuosien hiljaiselon jälkeen uuteen nousuun, mutta maailmalla se on paikoin jo omaksuttu osaksi rikospaikkatutkimuksia.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme