Mainos
Mainos

Hyvän tahdon motoristi Toni Hynynen on kuollut – hyväntekeväisyysajo päättyi rajuun kolariin

Vantaalainen hyvän tahdon motoristi Toni Hynynen on menehtynyt heinäkuun alussa sattuneessa onnettomuudessa saamiinsa vammoihin. Koulukiusattujen puolesta kampanjoinut Hynynen oli kuollessaan 33-vuotias.

Hyväntekeväisyysprojekti Good Will Bikerin viestinnästä vastaava Saliven Gustavsson vahvistaa tehohoidossa olleen Toni Hynysen kuolleen onnettomuuden vammoihin eilen Töölön sairaalassa MTV Uutisille.

– Hän ei herännyt koskaan, Gustavsson vahvistaa.

Toni Hynynen joutui rajuun kolariin heinäkuun alussa Hämeenlinnanväylällä Nurmijärvellä. Mies loukkaantui vakavasti törmättyään rekan perään. Onnettomuuden jälkeen miestä pidettiin nukutettuna Töölön sairaalassa.

Hyväntekeväisyysajo jäi kesken

Ennen kuolemaansa Hynysellä oli meneillään hyväntekeväisyysprojekti koulukiusattujen lasten hyväksi. Miehen oli tarkoitus taittaa moottoripyörällään puolessa vuodessa 130.000 kilometrin matka. Iron Butt eli ”rautaperseajo” -haaste käynnistyi keväällä ja sen oli määrä tulla päätökseen syksyllä.

Onnettomuuden sattuessa Hynynen oli suorittamassa hyväntekeväisyysajon yhtä etappia. Ajoon olisi kuulunut kaikkiaan 21 etappia.

– Hänen piti ajaa 5000 kilometriä kolmessa vuorokaudessa, kun onnettomuus sattui, Gustavsson kertoo.

Koulukiusauksen uhri halusi auttaa muita kiusattuja

Koulukiusaamisen uhriksi nuorena joutunut Hynynen tahtoi taistella erityisesti koulukiusaamisen jälkityön puolesta.

– Hän tahtoi herättää huomiota ja kerätä varoja, jotka hän kanavoi erilaisille yhdistyksille ja tahoille, jotka tekevät työtä erityisesti kiusaamisen jälkityön eteen.

– Hän oli sitä mieltä, että järjestelmällisellä kiusaamisella on kauaskantoisia vaikutuksia. Niihin hän halusi vaikuttaa, Gustavsson selittää.

Miehen käynnistämän projektin jatko on toistaiseksi auki. Gustavsson kertoo, että varsinkin motoristipiireissä Hynysen projekti on herättänyt kiinnostusta.

– Toni oli se, joka toi tälle projektille ja asialle näkyvyyttä, niin nyt on vähän kysymys, millä tavalla jatketaan.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Uusimaa.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme