Mainos

Hyvinkään ABC:n katto tuhoutui rajussa palossa – henkilökunta evakuoi asiakkaat rakennuksesta

Hyvinkään ABC:n katto on tuhoutunut suuressa tulipalossa, kertoo Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Kalle Kaipainen. Kaipainen kertoi hieman ennen kello neljää aamulla, että paikalla on meneillään jälkisammutus ja se jatkuu aamuun asti.

Kaipaisen mukaan palo sai alkunsa ravintolakeittiöstä. Palon syystä ei vielä ole tietoa. Arviota ei myöskään ole vielä siitä, miten palo pääsi leviämään niin laajalle. Kaipaisen mukaan palon tutkinta alkaa aamulla.

Tulipalon alkaessa henkilökunta evakuoi parisenkymmentä asiakasta rakennuksesta. Hyvinkään ABC on auki vuorokauden ympäri. Henkilökuntaa paikalla oli ainakin kolme.

Aineellisista vahingoista ei Kaipaisen mukaan ole vielä arviota. Esimerkiksi toistaiseksi ei ole varmaa, onko kustannusten kannalta edullisempaa rakentaa kokonaan uusi rakennus vai entisöidä osittain tuhoutunutta rakennusta.

Liikenneaseman naapurirakennukset ja polttoainejakelun alue eivät olleet vaarassa palon aikana.

Pelastuslaitos sai hälytyksen palosta hieman ennen puolta yötä. Pelastusyksiköiden saapuessa kohteeseen palo oli levinnyt laajalle alueelle ja hälytysaste muutettiin suurpaloksi. Paikalla oli enimmillään 15 yksikköä sammuttamassa paloa.

Tähän mennessä ei ole tullut tietoon, että palossa olisi tullut henkilövahinkoja. 

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot