Mainos
Mainos

Tutkimus: Iäkkäät kaipaavat tukea sosiaaliseen kanssakäymiseen

Iäkkäiden palvelutarpeen arviointi ei toteudu niin monipuolisesti kuin uusi vanhuspalvelulaki edellyttää.

Oulun ammattikorkeakoulun ja Lapin yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan iäkkäät kokevat, että kotona selviämistä tuetaan puuttumalla vain välttämättömiin fyysisiin tarpeisiin. Heidän sosiaalista osallistumistaan ei tueta riittävästi. 

Iäkkäät kaipaavat enemmän kuljetuspalveluita sekä tukea ulkoiluun. Useat tutkimukseen osallistuneista kokivat yksinäisyyttä, eristäytymistä ja sosiaalisten kontaktien puutetta. 

Tutkimuksen mukaan iäkkäiden palvelutarpeen arvioinnissa korostuu muun muassa fyysinen toimintakyky.  

Iäkkäät kokivat, että heitä kuunnellaan palvelutarpeen arviointitilanteessa, mutta he eivät pääse aina vaikuttamaan päätöksiin haluamallaan tavalla. Osallistumisessa painottuu oma aktiivisuus ja rohkeus. 

Tutkimusaineisto kerättiin vanhuspalvelulakia vuoden ajan pilotoineiden Oulun kaupungin, Kainuun Soten ja Ylä-Savon Soten työntekijöille suunnatulla kyselyllä ja iäkkäiden henkilöiden haastatteluilla.  

Vanhuspalvelulaki tuli voimaan viime heinäkuussa.  

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme