Mainos

Ihalainen: Työttömien haastatteluista voi seurata iso sotku

Kansanedustaja Lauri Ihalainen (sd.) vaatii, että työllistämismäärärahoja on lisättävä merkittävästi, jotta hallituksen kaavailemat työttömien haastattelut johtavat laadukkaaseen työllistämispolkuun. Ihalainen varoittaa, että muuten edessä voi olla iso sotku.  

Hänen mukaansa resurssit, vaikka niitä lisätäänkin TE-toimistoihin, eivät tule riittämään. On riski, että haastattelujen laatu kärsii.

Myös TE-toimistojen varsinainen tehtävä välittää työtä voi heikentyä, Ihalainen katsoo.  

– Jos työttömät kokevat, että kolmen kuukauden välein on edessä kontrolli-istunto ja karenssien jakotilaisuus, on uudistus mennyt pieleen.  

Ihalaisen mukaan lähtökohtana pitäisi olla työttömien tukeminen, kannustaminen ja itseluottamuksen vahvistaminen sekä realistiset näkymät työllistämispolun rakentamiseen.  
  
  

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot