Mainos

Ihmiset liukastelivat ulosteliejussa Helsingin keskustassa

Uloste- ja rasvalieju on sotkenut katua ja siinä liukastelleita ihmisiä Asema-aukiolla Helsingissä illalla.

Tapahtumat saivat alkunsa puoli kuudelta illalla, kun tukkeutunut rasvakaivo nosti rasva- ja ulosteliejun kaivosta jalkakäytävälle Sokos Hotel Vaakunan ja ravintola Casa Largon edustalla. Asiasta ensimmäisenä kertoneen Helsingin Sanomien mukaan liejussa liukastelivat kymmenet ihmiset.

Tilanne oli iltakymmenen jälkeen jo ohi, vaikka haju oli hyvin pistävä. Viemäriä tyhjennettiin ja katua pestiin kahden auton voimin.

HOK-Elannon ryhmäpäällikkö Satu Rytkösen tietojen mukaan viemärit ovat täyttyneet vesisateiden takia.

-Meillä on tieto, että katuviemärit ovat olleet piripinnassa. Tässä vaiheessa asiaa vielä selvitetään, Rytkönen kommentoi illalla.

Viemäriä tyhjentäneestä Eerola-yhtiöistä kerrotaan, että tukkeutuneen viemärin päässä on useita ravintoloita ja hotelli. Vielä ei ole tietoa, miksi ja mistä tukos alun perin syntyi.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot