Mainos

Ihmiset paheksuvat, mutta roskaavat itse

Roskaamiseen liittyvien asenteiden ja käyttäytymisen välillä on ristiriita. Ihmiset paheksuvat muiden roskaamista, mutta vähättelevät omaa osuuttaan, todetaan Helsingin kaupungin teettämässä tutkimuksessa.

- Tilaisuus tekee varkaan. Ihmiset eivät hyväksy roskaamista, mutta heittelevät roskia ympäriinsä esimerkiksi elokuvateattereissa ja yleisötapahtumissa, tutkija Risto Haverinen kertoo.

Helsingin kaupungin rakennusvirasto teetti kyselyn, koska roskaamisen aiheuttamat kustannukset ovat kasvaneet jatkuvasti.

- Roskaamisen kustannuksista ja vaikutuksista yleiseen viihtyvyyteen on tärkeää keskustella kouluissa ja kotona. Eri ikäryhmille on puhuttava heidän ymmärtämällään tavalla ja heille sopivissa medioissa, Haverinen linjaa.

Verkkokyselyyn vastasi 1024 helsinkiläistä. Lisäksi aineistoa kerättiin 555:ltä peruskoulun kahdeksasluokkalaiselta.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.