Mainos
Mainos

Iiro Viinanen ja Esko Seppänen: Vasen oikea, oikea vasen. Keskustelukirjeitä

Arvio: Sakari Huovinen

(Minerva 2012)

Tämä on kirja ajattelun muutoksesta. Politiikan äärilaitalaiset ymmärtävät paitsi itseään, myös toisiaan vasta nyt, eläkeiässä, kun sairaus jäytää eikä hävittävää enää ole.

Talonpoikaisjärkitieteilijä Iiro Viinasen ja talousakrobaatti Esko Seppäsen yhteisessä kirjassa vanha kiistanaihe, 90-luvun taitteen talouspolitiikka, ei ole enää järin tärkeä. Nyt liikutaan ajankohtaisissa asioissa.

Kirjan kirjeet on jaettu yhdeksään, aiheenmukaiseen keskusteluun. Aiheessa eivät kirjoittajat kuitenkaan aina pysy, onneksi. Keskustelukirjan nautinto on, ettei tiedä, mihin puhe seuraavaksi suuntaa. Kirjeet ovat sellaisia kuin ihmisen puhe toiselle on, vuolasta ja hyppivää.

Keskustelijat antavat toisilleen railakasta kyytiä. Kuitenkin riveiltä näkyy toisen kunnioitus. Hauskaa onkin ystävällinen naljailu.

Miehet tekevät tunnustuksia. Viinanen tunnustaa jättäneensä oman puolueohjelmansa lukematta ja tarjoaa tilalle muuta. Äänet nousevat välillä syvältä juoksuhaudoista, mutta miehet huomaavat myös olevansa monista asioista samaa mieltä. Välillä menee sekaisin, kumpi on porvari, kumpi vasemmistolainen. Ajan kuva sekin?

Porvarinkin mielestä toisten rahoilla on helppo rikastua, jos kontrolli ei toimi ja röyhkeys riittää. Miehet nimeävät niin vääryydentekijät kuin vaikuttajansa ja kiitollisuuden kohteensa. Henkilöhakemistossa nimiä on 151.

Kvartaalitalouden saalistus, tuo yritystoiminnan avohakkuu, saa Viinasen kysymään, mitä yhtiöt hyötyvät pörssistä. Jos se aikanaan oli tarpeen, voi tilanne olla nyt toisin. Finanssimaailman “touhuja” koskevat kysymykset osuvat, mutta niissä ei analysoida, mitä yhteiskunta aikoinaan pörssistä hyötyi. Nykykyyti ei, syystäkään, miellytä kumpaakaan. Keskustelu ay-pomojen eduista ja eläkeyhtiöiden tabuista osuu ja uppoaa.

Kirjan poliittinen jargoni ei rajaa kysymyksiä eikä tiedä vastauksia, vaan sekoittaa asioita keskenään. Kirjeiden taustalla näen kuitenkin finanssitutkimuksen ydinkysymyksiä: Mitä raha on? Minkälaista sääntelyn tulisi olla? Mikä tehtävä on hyveillä? Myös EU:n tulevaisuuteen liittyy voimakkaita mielipiteitä.

Kunpa nykypoliitikot kävisivät samanlaista kirjallista keskustelua ilman mediavälitteisyyttä. Näin kansalainen saisi omalle pohdinnalleen enemmän ja parempia aineksia.

Valtiotieteilijä, oikeustieteen tohtori. Huovinen on toiminut vanhempana tutkijana Helsingin yliopiston Kansainvälisen talousoikeuden instituutissa. Aiemman uransa hän on tehnyt yritysviestinnän konsultoinnin parissa. Huovinen seuraa maailman ja lähiympäristön ilmiöitä, ja pohtii kriittisesti, mitä mailmassa todella tapahtuu.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme