Mainos
Mainos

IL: Kovan maahanmuuttopolitiikan kannatus nousussa Turun puukotusten jälkeen

Turun joukkopuukotuksen jälkeen suomalaisten asenteet maahanmuuttopolitiikassa ovat jyrkentyneet, kertoo Iltalehti.

Taloustutkimuksella teetetystä verkkokyselystä käy ilmi, että 58 prosenttia vastaajista kannattaa kovaa linjaa maahanmuuttoasioissa, eli viranomaisten toimivaltuuksien lisäämistä ja maahanmuuttopolitiikan kiristämistä.

Pehmeitä keinoja, kuten kotouttamista ja kehitysapua suosivien osuus on pienentynyt 33 prosenttiin.

Ylen huhtikuussa teettämässä tutkimuksessa vielä puolet vastaajista kannatti pehmeitä keinoja, kun taas kovien keinojen puolella oli noin 40 prosenttia.

Iltalehden kyselystä käy ilmi, että noin puolet suomalaisista uskoo Suomen varautuneen erittäin tai melko hyvin terrorismin uhkaan. Vastaavasti 44 prosenttia arvioi varautumisen olevan huonoa.

Lisäksi suurin osa suomalaisista olisi valmis lisäämään viranomaisten määrää. Lehden mukaan 80 prosenttia vastaajista kannattaa poliisien määrän lisäämistä sekä tiedustelulain nopeaa hyväksymistä eduskunnassa.

Verkkopaneelina toteutettuun kyselyyn vastasi 1 177 ihmistä. Virhemarginaali on noin 3 prosenttiyksikköä. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme