Mainos
Mainos

IL: Uusia narkolepsiatapauksia ilmoitetaan yhä – moni korvaushakemus hylätään

Narkolepsiatapauksista tulee edelleen ilmoituksia lääkevahinkovakuutuspooliin, kertoo Iltalehti.

Iltalehden mukaan viime vuonna ilmoituksia tuli 20, viimeisin ilmoitus on tullut tämän vuoden puolella. Lehti kertoo, että monet viime vuosien hakemuksista on hylätty sairauden myöhäisen puhkeamisen vuoksi. 

Lääkevahinkovakuutuspooli vastaa narkolepsiatapauksista, jotka on aiheuttanut Pandemrix-rokote. Pandemrix-rokotetta annettiin talvella 2009 ja 2010 sikainfluenssaa vastaan. Lehti muistuttaa, että noin puolet suomalaisista rokotettiin. Pian rokotusten jälkeen julkisuuteen nousi narkolepsiatapaukset, jotka rokote oli aiheuttanut, erityisesti lapsilla.

Kohonnut riski

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on selvittänyt, että Pandemrix-rokotteella narkolepsian puhkeamisen riski oli lapsilla ja nuorilla kohonnut kahden vuoden ajan rokotteen ottamisen jälkeen.

THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek kertoo lehdelle, että joillakin yksilöillä voi Pandemrixilla olla merkitystä taudin puhkeamiseen vielä kahden vuoden jälkeenkin.

– Sanomme, että Pandemrix myötävaikutti narkolepsian puhkeamiseen, sillä muitakin riskitekijöitä tarvitaan kuin tuo rokote. Koska sitä, mikä kaikki edesauttoi narkolepsian puhkeamista ja miten tauti aiheutui, ei varmuudella tiedetä, on vaikea täysin poissulkeakaan sitä mahdollisuutta, että joillakin yksilöillä Pandemrix myötävaikuttaisi taudin puhkeamiseen myöhemmin, Nohynek toteaa lehden haastattelussa.

Lääkevahinkovakuutuspoolille on tullut yhteensä 292 ilmoitusta narkolepsiatapauksista. Näistä 228 tapauksista on myönnetty korvauspäätös. 23 ilmoitusta on hylätty sillä perusteella, että oireet ovat puhjenneet vasta kahden vuoden jälkeen.

Iltalehti kertoo, että THL tekee parhaillaan uutta selvitystä aiheesta. THL:n tutkimusten on määrä valmistua kevään aikana.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot