Mainos
Mainos

IL: Vastaanottokeskuksen vartijoilla tiukka salassapitovelvoite – rikkomisesta puolen vuoden palkka

Iltalehti kertoo, että Luona Osakeyhtiön vastaanottokeskuksiin palkatut vartijat joutuvat työsopimuksen mukaan maksamaan puolen vuoden palkan, jos rikkovat salassapitovelvollisuutta.

Luona Oy:n vastaanottokeskuksiin palkatut vartijat kirjoittaneet työsopimuksen, johon sisältyy tiukka salassapitovelvoite, joka on voimassa vielä työsopimuksen päättymisen jälkeen, kirjoittaa Iltalehti.

Jos työntekijä rikkoo sopimusta, työnantaja saa periä häneltä kuuden kuukauden palkan korvauksena sopimusrikkomuksesta.

Iltalehden tietojen mukaan korkea sopimussakko ihmetyttää vartijoita, eivätkä he ole aiemmissa töissään joutuneet kirjoittamaan vastaavaa sopimusta.

Luona Oy:n toimitusjohtaja Milja Saksi kertoo kuitenkin, ettei heille ole reklamoitu asiasta.

Saksin mukaan salassapitovelvoite perustuu lakiin sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja lakiin kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta sekä ihmiskaupan uhrin tunnistamisesta ja auttamisesta. Salassapitovelvoite koskee liikesalaisuuksia ja asiakastietoja.

Luona hoitaa yhteensä seitsemää vastanottokeskusta pääosin pääkaupunkiseudulla. Se on Barona Oy:n tytäryhtiö.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme