Mainos
Mainos

Ilja Janitskinista tulossa kansainvälinen etsintäkuulutus

Viranomaiset virittelevät verkkoja MV-julkaisun päätoimittajaksi itseään kutsuvan Ilja Janitskinin saamiseksi Suomeen. Syyttäjä aikoo laatia lähiaikoina Janitskinista kansainvälisen etsintäkuulutuksen, jonka poliisi toimittaa eteenpäin. 

Jos tai kun Janitskin tavoitetaan jostain, kyseinen maa päättää, luovutetaanko mies Suomeen. Prosessi voi viedä aikaa. 

– Puhutaan useista viikoista, jos luovutettava vastustaa, syyttäjä Juha-Mikko Hämäläinen sanoo. 

Hän ei ota kantaa siihen, missä Janitskin on. Janitskin on pyörittänyt MV-julkaisua tiettävästi Espanjasta, mutta hänen on arveltu poistuneen maasta. 

Etsintäkuulutus- ja luovutusasia nytkähti eteenpäin, kun korkein oikeus piti viime kuussa voimassa Janitskinin vangitsemismääräyksen. Janitskinia epäillään useasta rikoksesta, jotka liittyvät MV-julkaisuun.  

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot