Mainos

Ilkka Hakalehdosta perussuomalaisten presidenttiehdokas

Perussuomalaisten valtuusto hyväksyi tohtori Ilkka Hakalehdon myös perussuomalaisten presidenttiehdokkaaksi kokouksessaan, joka pidettiin tänään eduskuntatalossa. Hakalehto oli jo ennestään Itsenäisen Suomen Puolesta 2000 -kansalaisliikkeen presidenttiehdokas.

Perussuomalaisten hallitus puolsi Hakalehdon ehdokkuutta jo keskiviikkona yksimielisesti. Valtuusto varmisti päätöksellään, ettei Hakalehdon tueksi tarvitse kerätä 20 000 kannattajan allekirjoitusta. Kansalaisliikkeen ehdokkaalta lista vaaditaan, eduskuntapuolueen ehdokkaalta ei.

Perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin mukaan presidentinvaalin kampanjointiin ryhdytään nyt maakuntatasolla, missä viritellään yhteistoimintaa perussuomalaisten piirijärjestöjen sekä kansalaisliikkeen maakunnallisten kansalaisvaltuuskuntien kanssa. Kansalaisliike perustettiin tänä syksynä perussuomalaisten aloitteesta yhteiseksi toimielimeksi, jonka nimissä voitaisiin EU-kriittisille kansalaisille ja kansalaisryhmille valita yhteinen presidenttiehdokas. Tämä voisi jatkaa yhteistyötä presidentinvaalien jälkeen esimerkiksi kunnallisvaaleissa. Kansalaisliikkeen puheenjohtajana toimii perussuomalaisten ainoa kansanedustaja Raimo Vistbacka ja sen valtuuskuntaa johtaa Tampereen yliopiston kunnallistalouden professori Veli Karhu.

Hakalehto innostaa perussuomalaisia

Perussuomalaiset asettuivat kokouksessa lähes yksimielisesti Hakalehdon tueksi. Puheenvuoroissa kehuttiin, että ehdokkaaksi saatiin oppinut mies, jolta ei mene jauhot suuhun vaikeissakaan tenteissä. Ilmari Jalonen kehui Soinia ja Vistbackaa näiden puheiden jälkeen yhteistyön rakentamisesta vanhan "yksityisyritteliäisyyden" tilalle, josta on politiikassa aika päästä eroon.
-He, ja monet muut ovat tehneet tätä rakentavaa työtä, jotta me pystymme kokoamaan kansan ne rivit, jotka haluavat rakentaa tätä Suomea itsenäisyyden ja vapauden pohjalta, Jalonen kiitteli.
-Olen myös iloinen, että meille tarjotaan tehtäväksi päätöstä presidenttiehdokkaasta, joka on varmasti pätevä mies, Jalonen jatkoi.

Vain yksi valtuuston jäsen olisi asettunut mieluummin kokoomuksen Riitta Uosukaisen taakse. Uosukainen olisi hänen mielestään isänmaallinen ratkaisu ruotsinkielistä Elisabeth Rehniä vastaan. Hän lisäsi, ettei "Hakalehdolla ole mahdollisuuksia".

Raimo Vistbacka selvitti Hakalehdon valintaperusteita. Vaikka perussuomalaisten joukosta löytyy maistereita (Soini) ja varatuomareita (Vistbacka), he tulivat siihen tulokseen, että ehdokkaaksi tarvitaan tohtori, jolla on "kypsyyttä ymmärtää asioita hieman tarkemmin kuin varatuomarilla". Kun ehdokkaan piti lisäksi vastata perussuomalaisten ajatusmaailmaa, ainoa ehdokas oli Vapaan Suomen Liiton puheenjohtaja Ilkka Hakalehto.
Lisäksi Itsenäisen Suomen Puolesta 2000 perusti kansalaisvaltuuskunnan, jonka jäseniksi ihmiset voivat liittyä. Sen puheenjohtajaksi kutsuttiin taloustieteen tohtori Veli Karhu.
(STT)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot