Mainos
Mainos

Ilkka: Kannabiksen tuonnista löytyi paha porsaanreikä

Suomen tulli päästää jatkuvasti maahan kannabiskasvin siemeniä, sillä rikostorjuntayksikön johtajan Sami Rakshitin mukaan ei ole keinoja valvoa siementen maahantuonnin tarkoitusperiä, uutisoi sanomalehti Ilkka.

– Netin kautta kannabiksen siemeniä tulee runsaasti, Rakshit kertoo.

Valtionsyyttäjä Leena Metsäpelto vahvistaa, että kannabissiementen tuominen huumausainekäyttöön on luettavissa huumausainerikoksen valmisteluksi, ja tämä voidaan todistaa erittäin harvoin.

– Harva myöntää, että siementen tuodaan huumausainetarkoitukseen. Sen lisäksi, että tilaaja tuskin myöntää aikovansa kasvattaa huumekasvia, laboratoriossa siementen thc-pitoisuuksien (huumaavien ainesosien pitoisuus) tutkiminen ei onnistu. Eli käytännössä meillä on valtavat näyttöongelmat, Metsäpelto kertoo Ilkassa.

Sosiaali- ja terveysministeriön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen osaston johtaja Kari Paason mukaan yksityishenkilön kannabissiementen tilausta on äärimmäisen vaikea rajoittaa, sillä vastaan tulee sekä perustuslaki että EU:n peruslinjaus tavaran vapaasta liikkumisesta.

– Hampun kasvattaminen on EU:ssa laillinen elinkeino, ja EU tukee sen viljelyä hirveällä määrällä rahaa. Tähän on vaikea päästä käsiksi, sillä yksittäinen maa ei saa kieltää yksittäisen tuotteen tuontia, eikä tämä ole todellakaan ainoa tuote, joka pitäisi kieltää. Jos ratkaisua tähän haetaan, sen pitäisi olla EU:n yhteinen sisäinen ratkaisu.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme