Mainos
Mainos

Ilkka: Ruoan lahjoittamista hyväntekeväisyyteen helpotetaan

Ruuan lahjoittaminen hyväntekeväisyyteen halutaan tehdä helpommaksi muun muassa kaupoille, kertoo sanomalehti Ilkka.

Evira uusii syksyn aikana ohjeensa, joissa määritellään, miten ja minkälaista ruokaa voi lahjoittaa hyväntekeväisyyteen.

Ohjeisiin tulee useita helpotuksia, joilla pienennetään ruokahävikkiä. Ruokaa joutuu roskiin nykyisellään vuosittain noin 400 miljoonaa kiloa, josta kaupan ja teollisuuden osuus on vajaa puolet.

Nykyohjeistus ei ole kannustanut ruoan lahjoittamiseen, koska lahjoittajan vastuu on ollut epäselvä ja päiväysmerkinnät ovat olleet ehdottomia.

– Viimeisen käyttöpäivän umpeutuminen on tehnyt ruuasta automaattisesti jätettä, sanoo eläinlääkintöylitarkastaja Sebastian Hielm maa- ja metsätalousministeriöstä.

Uusissa ohjeissa hyväntekeväisyysjärjestöt voisivat pakastaa saamansa ruoat, joiden viimeinen käyttöpäivä lähestyy. Tällöin ruoan voisi luovuttaa kuluttajalle kahden kuukauden sisällä viimeisestä käyttöpäivästä.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme