Mainos
Mainos

Ilmailuhallinto puolustaa Copterline-valvontaansa

Ilmailuhallinto vakuuttaa valvoneensa helikopteriyritys Copterlinea kansainvälisten vaatimusten mukaisesti. Virasto kertoo myös puuttuneensa kovin ottein yrityksen turvallisuuspuutteisiin.

Ilmailuhallinto luovutti tänään selvityksensä liikenne- ja viestintäministeriölle Copterlinen valvonnasta. Turvallisuusvalvontaa on kritisoinut Viron onnettomuustutkintakeskus.

Copterlinea valvottiin tehostetusti

Ilmailuhallinnon mielestä se valvoi Copterlinea vieläpä tiiviimmin kuin mitä minimivaatimukset edellyttivät. Viraston mukaan tehostetussakin valvonnassa lentoyhtiöiden yksittäiset virheet voivat jäädä valvojilta huomaamatta.

Jos lentoyhtiö jättää viat ja niiden korjaamisyritykset kirjaamatta, ei niitä välttämättä havaita valvonnassakaan. Tällä perusteella Ilmailuhallinto spekuloikin selvityksessään, ettei onnettomuutta olisi välttämättä voitu välttää, vaikka tarkastus olisi tehty juuri ennen onnettomuutta.

-Me olemme puuttuneet muun muassa vaatimalla organisaation vaihtamista, joka toteutettiin jonkun verran ennen sitä onnettomuutta, Ilmailuhallinnon ylijohtaja Kim Salonen toteaa.

-Me olemme panneet rajoituksia siihen toimintaan ja tehneet lupakirjan peruutuksia ja vastaavia, Salonen jatkaa.

Virasto kiistää tiukasti myös sen valvojiin kohdistetut jääviyssyytteet.

Copterlinen helikopterin onnettomuudessa kuoli 14 ihmistä vuonna 2005.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme