Mainos
Mainos

Ilmailulakolla valtavat vaikutukset Finnairin asiakkaisiin – yli 7000 matkustajan lennot peruttu

Ilmailualan unionin (IAU) lakon vaikutukset tuntuvat Helsinki-Vantaan lentokentällä jo aamusta alkaen. Finnair on jo aamulla perunut joitakin lentoja, joiden paluu olisi ajoittunut iltapäivän lakkotunteihin.  

IAU:n työnseisaus ja siihen liittyvät tukitoimet toteutetaan kello 15-19. Ne vaikuttavat maapalveluihin ja turvatarkastukseen. 

Työnseisaus aiheuttaa tänään suuria häiriöitä lentoliikenteeseen. Erityisen paljon lakko tuntuu Finnairin lennoissa, mutta Finavian mukaan häiriöt heijastuvat vähintäänkin myöhästymisinä muidenkin yhtiöiden liikenteeseen useilla lentoasemilla. 

Matkustajien kannattaa Finavian mukaan tulla Helsinki-Vantaalle runsaasti etuajassa jo aamusta alkaen. Ihmisiä pyydetään myös varautumaan ruuhkiin ja jonotukseen kaikilla kentillä. 

Lakko ajoittuu Finnairin kriittiseen aikaan 

Kaikkiaan Finnair on perunut tältä päivältä noin sata lentoa eli kolmasosan lennoistaan. Perumiset koskevat työnseisauksen aikana koko kotimaan liikennettä, suurta osaa Euroopan lentoja ja yhtä kaukolentoa. Yhtiö on myös muuttanut jonkin verran joidenkin iltapäivän lentojen aikatauluja, jotta ne pystytään operoimaan lakkotuntien ulkopuolella. Näistä informoidaan asiakkaita tekstiviestein. 

Finnairin mediasuhteista vastaava johtaja Päivyt Tallqvist kertoo, että perumiset koskevat yli 7000:ta matkustajaa. Tallqvistin mukaan noin 6000:een on toistaiseksi oltu yhteydessä. Heille on tarjottu uutta reititystä, tai jos sellaista ei ole löydetty, matkan siirtämistä tai perumista. 

– Tämä on todella ikävä tilanne meidän asiakkaillemme. Teemme parhaamme, että heille löydetään uudet reititykset, mutta kun lentojen peruutusten määrä on näin suuri, joillain se valitettavasti merkitsee matkan lykkääntymistä. 

Vaikka Finnair ei ole lakon osapuoli, Tallqvistin mukaan se iskee yhtiöön kovasti, koska yhtiö on Helsinki-Vantaalla suurin toimija ja lakko ajoittuu yhtiön kannalta kaikkein kriittisimpään aikaan. Aika 15-19 on Finnairin kannalta kiireinen, koska silloin muun muassa tulevat kaikki Aasian lennot Helsinkiin ja matkustajat vaihtavat Euroopan lennoilta Aasian lennoille. 

–  Maapalvelut on se pullonkaula. Meillä on normaalitilanteessa sellainen 26 ryhmää kuormaamassa lentoja. Erikoisjärjestelyin saamme toivottavasti kuusi ryhmää, Tallqvist sanoo esimerkkinä lakon vaikutuksista. 

Finnair julkaissut ohjeet lakon aikana matkustaville 

Finnair on julkaissut ohjeet tänään lakon aikana matkustaville. 

Yhtiön mukaan niiden matkustajien, joiden lento on peruttu, tulisi ensin tarkistaa yhtiön sivuilta varaukseni-kohdasta, onko Finnair löytänyt uuden reitityksen. Jos uusi reititys on tarjottu, täytyy matkustajan ainoastaan saapua lennolle uuden varauksen mukaisesti. Jos reititys ei sovi, pyytää yhtiö olemaan yhteydessä asiakaspalveluunsa. 

Jos uutta reititystä ei vielä ole, pyytää Finnair odottamaan vielä vähän aikaa. Yhtiö myös muistuttaa, että matkustuspäivää voi vaihtaa 2. huhtikuuta asti. Jos uutta reititystä ei löydetä, voi asiakas siirtää matkustuspäivää tai hakea lipusta rahoja takaisin. 

Niitä matkustajia, joiden lentoa ei ole peruttu, pyydetään varamaan riittävästi aikaa lennolle saapumiseen, koska kentällä todennäköisesti on ruuhkaa. Matkustajia myös kehotetaan tekemään lähtöselvitys etukäteen internetissä sekä matkustamaan vain käsimatkatavaroiden kanssa, mikäli tämä on mahdollista. Yhtiö kehottaa myös ottamaan eväät mukaan pidemmille Euroopan lennoille, koska lakko vaikuttaa myös tarjoiluun.


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme