Mainos

Ilmastonmuutoskirjan tekijä Suomen tulevaisuudesta: ”Tullaan olemaan sellainen maa, jota ei koskaan ole ollut”

Ilmastonmuutos on jo havaittavissa Suomessa ilmaston muuttuessa lämpöisemmäksi ja kosteammaksi, toteaa toimittaja Hanna Nikkanen.

Nikkanen työskenteli viime vuoden Tampereen yliopiston vierailijaprofessorina, jossa opiskelijat kirjoittivat hänen ohjauksessaan ilmastonmuutosta perkaavan Hyvän sään aikana -kirjan.

Esimerkeiksi ilmastonmuutoksen vaikutuksista Nikkanen listaa esimerkiksi hirvikärpästen ja punkkien lisääntymisen sekä erityisesti pohjoisten lajien pakenemisen yhä pohjoisemmaksi lumien perässä. Viljelyolosuhteiden osalta jotkut ovat verranneet, että Suomi olisi joidenkin vuosikymmenten jälkeen kuin Puola tai Unkari. Nikkanen kuitenkin muistuttaa, että lämpötilojen muuttuessakin on huomioitava, että Suomi säilyttää yhä esimerkiksi pohjoiselle ominaiset valo-olosuhteensa.

– Tullaan olemaan sellainen maa, jota ei koskaan ole ollut, Nikkanen tiivistää ilmastonmuutoksen muokkaaman Suomen.

Ilmastonmuutos tulee vaikuttamaan Suomeen myös kansainvälisten muutosten kautta. Ruuan tuotanto vaikeutuu esimerkiksi tietyillä alueilla lisääntyvän kuivuuden vuoksi, mikä uhkaa nostaa ruuan hintaa. Tämä voi aloittaa jopa konflikteihin päätyviä ketjureaktioita, ja voi vahvistaa erilaisten radikaaliryhmien värväystoimintaa.

Nikkasen mukaan keskustelu ilmastonmuutoksesta on monipuolistumassa tieteen ja poliittisten kokousten käsittelystä myös moraaliselle tasolle. Miten ihmisen pitäisi elää ja miten omia ratkaisuja pitäisi perustella?

– Uskon että yksittäisillä teoilla on merkitystä. Kauhean pitkään on kysytty, mitä yksi ihminen yksin voi tehdä. Mutta yksittäiset teot, kun niitä tehdään osana kulttuurin muutosta ja osana yhteisönä, niin sehän on kaikki se mitä me ollaan, Nikkanen toteaa.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot