Mainos
Mainos

Iloisen talon kellareissa - Kristiina Kouros (toim.)

Arvio: Pertti Nyberg

(Into 2011)

Suomessa rikotaan päivittäin ihmisoikeuksia. Tämä on Iloisen talon kellareissa -pamfletin väite ja kirjan luettua on vaikea olla toistakaan mieltä.

Nopealukuiseen pamflettiin on koottu tosikertomuksia Suomen romaneista, tataareista, lestadiolaisista ja Jehovan todistajista.

Tarinat ovat hyvin erilaisia, mutta niiden sanoma on sama: yhteisö riistää yksilöä erilaisilla säännöillä ja tavoilla, joihin yksilö ei voi juurikaan vaikuttaa. Ongelmia tulee lisää, kun ympäröivä yhteiskunta viranomaisineen hyväksyy asiantilan olettaen, että ihminen on itsenäisesti valinnut kuulumisensa rajoittavaan yhteisöön.

Lestadiolaisnainen kirjoittaa "Minun ruumiini ei ole minun"-artikkelissa kuinka hänen on mahdotonta ajatella yhteisön määräämien moraalisäädösten vastaisesti tuntematta pahoinvointia.

Jehovan todistaja kuvailee "Kuin kaikki läheiset olisivat kuolleet samana päivänä"-artikkelissa miltä tuntuu, kun ihminen tuomitaan rangaistuksena yhteisön ulkopuolelle ja kaikki sosiaaliset kontaktit katkeavat.

Uskonnollisten ryhmien lisäksi myös etnisillä ryhmillä saattaa olla tiukka ote jäseniinsä. Pamfletissa kuvataan tataariyhteisöä, jolla on hyvin perinteinen näkemys naisen asemasta. Tataaripojat voivat rauhassa hankkia vaikkapa suomalaisia tyttöystäviä, mutta tataaritytölle tämä on mahdottomuus. Jos tyttö toimii yhteisön moraalikoodiston vastaisesti, sekä perhe että suku joutuvat häpeään.

Yksilö ei siten päätä yksin tekemisistään vaan yhteisö päättää asiasta yksilön puolesta.

Voiko yhteisöstä sitten erota ja ratkaista näin ongelmansa? Kirjan toimittanut Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Kristiina Kouros sanoo, että yhteisöstä eroaminen ei ole ollenkaan niin yksinkertaista kuin miltä se valtaväestöstä tai viranomaisista vaikuttaa. Ihminen kun ei lakkaa olemasta vaikkapa romani, vaikka yhteisönsä jättäisikin.

Yksilön kokemien ihmisoikeusloukkausten lisäksi myös viranomaiset voivat tietämättään osallistua ihmisoikeusrikkomuksiin. Kouros ottaa esimerkiksi romanien niin sanotun väistelykulttuurin, jossa vihoissa olevat suvut väistelevät toisiaan suurempien väkivaltaisuuksien estämiseksi. Sinänsä järkevä tapa johtaa siihen, että perustuslaissa sallittu liikkumisvapaus voikin tulla rajoitetuksi. Kuntien asuntoviranomaiset saattavat tehdä muiden romanien toiveiden mukaisia päätöksiä, jolloin yksittäisen romanin mahdollisuus asua haluamassaan paikassa estyy.

Monet pamfletissa kuvatut vahvat yhteisöt ja niiden tiukka ote jäsenistään eivät ole uusia asioita. Uutta on se, että aiemmin hiljaisesti hyväksyttyjä käytäntöjä on alettu kyseenalaistaa myös julkisuudessa - tämäkin pamfletti on siitä yksi esimerkki. Keskeisin kysymys on, suvaitsemmeko yhteisöjä, jotka eivät suvaitse jäsentensä yksityisajattelua ja siitä seuraavia yksilöllisiä valintoja.

Yhteisöjen itsensä mielestä muiden ei pidä puuttua heidän toimintatapoihinsa. Jos yksilön itsemääräämisoikeus kuitenkin tosiasiallisesti rajoittuu, pitäisikö jonkun viranomaisen puuttua asiaan? Tähän kysymyksen pamfletti vastaa kyllä.

Kirjoittaja on MTV3:n uutistuottaja.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme