Mainos
Mainos

Ilotulitekauppa käy

Ilotulitteiden kauppa käy tänä vuonna vilkkaammin kuin vuosi sitten. Maahantuojien arvioiden mukaan suomalaiset käyttävät rahaa uudenvuoden ilotulitteisiin 80-100 miljoonaa markkaa.

Kauppiaat ovat tilanneet maahantuojilta ilotulitteita jonkin verran viimevuotista enemmän. Kuinka hyvin raketit ja muut ilotulitteet sitten lopulta kaupaksi käyvät, se nähdään lopullisesti vuodenvaihteen jälkeen. Joulukaupan myynti joulukuussa on reilut kolme miljardia markkaa, josta kasvua edellisvuoteen on ainakin 5,5 prosenttia.

-Jos ihmiset ovat käyttäneet aiemmin 50 markkaa ilotulitteisiin, nyt saatetaan laittaa sata markkaa, kuvaa toimitusjohtaja Kalle Jalkanen Ilotulitus Oy:stä taloudellisen tilanteen kohentumista.

Itsenäisyyspäivänä ei ole opittu ilotulitteita käyttämään, vaan suomalaiset ampuvat uskollisesti rakettinsa uutenavuotena. Ilotulitteiden kauppa on silti viime vuosina jatkuvasti kasvanut.

Kalliimpia suositaan

Nyt suosittuja ovat erityisesti kalliimmat ilotulitteet, kuten raketit tai suuret lajitelmapakkaukset. Näyttää siltä, että suosituksi nousevat myös erilaiset padat sekä perinteiset roomalaiset kynttilät.

Ilotulitteita tuo Suomessa maahan viisi yritystä, joista vain yksi valmistaa niitä. Kotimaassa tehdään lähinnä keskikokoisia raketteja, sillä kaikkien muiden ilotulitteiden tuominen Kiinasta on edullisempaa halpojen työvoimakustannusten takia. Ylivoimaisesti suurin osa Suomessa myytävistä ilotulitteista onkin peräisin juuri Kiinasta. Viime vuosina maahantuojia ovat kiristäneet säädökset, joilla on kielletty joitakin tuotteita.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme