Mainos

Imaami: 13 vuotta hyvä ikä avioitua

Aamulehden mukaan Suomessa on satoja epävirallisia, pelkästään islamin lakeihin perustuvia avioliittoja. Osassa liitoista vaimot ovat olleet alaikäisiä.

Lehden haastattelema Suomen Islamilaisen yhdyskunnan imaami Chehab Khodr kertoo itse pidättäytyvänsä vihkimisissään vain Suomen laissa. Hän kertoo vihkineensä 14-vuotiaan muslimitytön avioliittoon Helsingissä vuonna 1996. Sulhanen oli 20-vuotias.

Imaamin mukaan oikeusministeriö antoi luvan vihkimiseen, mutta lehti ei löytänyt oikeusministeriön asiakirjanhallintajärjestelmästä dokumenttia erikoisluvasta.

- Miksei 13 vuotta voisi olla hyvä avioitumisikä? Täälläkin on lain mukaan silloin sallittua mennä sänkyyn. On parempi mennä naimisiin, Khodr sanoo.

Avioliiton voi Suomen lain mukaan solmia 18-vuotiaana, mutta nuorempikin henkilö voi saada vihkimiseen erikoisluvan.

Suomen lain mukaan sukupuoliyhteys alle 16-vuotiaan lapsen kanssa katsotaan seksuaaliseksi hyväksikäytöksi ja on rangaistava teko. Laista saatetaan poiketa, jos osapuolten iässä tai henkisessä ja ruumillisessa kypsyydessä ei ole suurta eroa.

(MTV3)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot