Mainos
Mainos

Immonen lisää vettä myllyyn – nyt läksytyksen kohteena myös puheenjohtaja Soini

Olli Immonen (ps.) on jatkanut hänen perjantaisesta purkauksesta alkanutta julkista vuoropuhelua. Nyt Immonen toteaa, ettei hänen linjansa ole muuttunut vuosien varrella, eikä muutu nytkään.

Immosen uusimmassa, Facebook-sivuillaan julkaisemassa kirjoituksessa kyytiä saa myös puolueen puheenjohtaja Timo Soini.

– Kaikille lisäksi tiedoksi, että käsitykseni mukaan, ja nykyisestä puolueemme puheenjohtajasta huolimatta, myös perussuomalaiset puolueena on suhtautunut tähän asti yleisen kriittisesti monikulttuurisuuteen sekä suomalaisen kansan ja kulttuurin alasajoon, Immonen kirjoittaa.

Immonen kuvailee viime päivien tapahtumia ”vainoksi”, joka ei kuitenkaan ole saanut hänen mieltään muuttumaan.

Monet poliitikot, muun muassa pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ja valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.), ovat tuominneet Immosen monikulttuurisuutta vastustavan kirjoituksen.


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme