Mainos
Mainos

IS: Kansliapäällikkö poimi virkaan kummilapsensa isän

Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) kansliapäällikkö Anita Lehikoinen poimi kansainväliseen virkaan kummilapsensa isän, uutisoi Ilta-Sanomat.  

Lehden mukaan Lehikoinen oli keskeisesti valmistelemassa Suomen OECD:n ja Unescon edustuston erityisasiantuntijan nimitystä.  

Koulutus- ja tiedepolitiikan erityisasiantuntijaksi valittiin Lehikoisen kummilapsen isä Aleksi Kalenius.  

Ilta-Sanomien mukaan nimitys valmisteltiin täysin OKM:ssä, vaikka päätös tehtiin muodollisesti ulkoministeriössä. Lehikoinen ja OKM:n kansainvälisten asioiden johtaja haastattelivat paikkaa hakeneet ja pitivät Kaleniusta sopivimpana.  

Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää pitää Lehikoisen osallisuutta nimitykseen ongelmallisena.  

– Jos hän on osallistunut nimitysasian käsittelyyn, voi olla aihetta arvioida, onko kummisuhde aiheuttanut esteellisyyden, Mäenpää sanoi Ilta-Sanomille.  

Kalenius on toiminut myös entisen opetusministerin Jukka Gustafssonin (sd.) erityisavustajana ja Krista Kiurun (sd.) aikana ministeriön projektipäällikkönä.  

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme