Mainos
Mainos

IS: Nainen jakoi hävikkiruokaa kotonaan – taloyhtiö uhkasi häädöllä

Helsinkiläinen nainen jakoi kaksi vuotta hävikkiruokaa Helsingin Malminkartanossa. Nyt toiminta on loppunut, sillä avustustoiminta häiritsi naapureita ja nainen sai kirjallisen varoituksen, kertoo Ilta-Sanomat.

Helsinkiläisnainen on kahden vuoden ajan saanut eri tahoilta hävikiksi jäänyttä ruokaa, ja lajitellut ja jakanut sitä kotonaan kaupungin asunnossa Malminkartanossa.

Nyt toiminta on kuitenkin loppunut, uutisoi Ilta-Sanomat. Naapuri alkoi valittaa jakelun haittaavan aluetta.

– Hän väitti autojen pysähtyvän liian pitkäksi aikaa pelastustielle ja alueen roska-astioiden täyttyvän jakelun vuoksi, nainen kertoo Ilta-Sanomille.

Naapuri keräsi tarvittavat nimet ja teki asiasta valituksen kiinteistöyhtiölle. Nainen sai avustustoiminnasta kirjallisen varoituksen.

Ilta-Sanomien julkaisemassa varoituksessa mainittiin myös jakelutoiminnan asuntoon kerääminen ihmisten aiheuttamista häiriöistä.

– Jouduin ilmoittamaan ruokajakeluun osallistuville, että jakelu keskeytetään, nainen kertoo lehdelle.

– Miksi hyväntekeväisyystyötä ei suvaita?

Ilta-Sanomien haastattelema Helsingin kaupunkien asuntojen toimitusjohtaja sanoo yhtiön kannattavan hävikkiruoan jakamista, mutta pohtii, voisiko sen järjestää niin, ettei naapurille koituisi haittaa.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme