Mainos
Mainos

IS: Pullopostiin vastattiin 16 vuoden jälkeen - tavalla, jota ei oltu silloin keksittykään

Suomalaisen pikkupojan Kreikassa lähes 16 vuotta sitten lähettämään pullopostiin tuli yllättäen vastaus - nykyaikaisesti Facebookissa. Vuosien aikana lähettäjä on jo ehtinyt kasvaa aikuiseksi ja muuttaa pois silloisesta osoitteestaan. Tapauksesta uutisoi Ilta-Sanomat.

Opiskelija Eino, nyt 28 vuotta, sai yllättäen Facebookissa yhteydenoton kreikkalaiselta 19-vuotiaalta Panagiotis-nimiseltä nuorukaiselta. Tämä oli löytänyt Einon syksyllä 1998 lähettämän englanninkielisen pullopostin isoisänsä, englantia taitamattoman paimenen pöytälaatikosta.

- Heitin pullon mereen isäni kanssa keskellä yötä Ateenan ja Kreetan Iraklionin välillä. Laitoimme isän kanssa pulloon 20 markan setelin kirjeen lisäksi, ettei löytäjä pitäisi sitä roskana, vaan säilyttäisi sen, Eino kertoo lehdelle. Hän oli tuolloin 11-vuotias.

Ja löytäjä, paimen, tosiaan säilytti pullopostin. Paimen löysi sen Milos-saarelta jo kymmenen vuotta vuotta sitten, mutta vasta tänä vuonna paimenen lapsenlapsi löysi sen ja keksi etsiä lähettäjää Facebookista.

- Silloin kun kirjoitin alkuperäistä pullopostia, ei ollut sähköpostia eikä mitään vastaavaa. Kirjoitin pullopostiin Helsingin osoitteen ja nimeni, pidin sitä ainoana mahdollisena yhteystietona, Eino kertoo Ilta-Sanomille.

Panagiotis kutsui Einon vierailulle Milos-saarelle. Nyt 81-vuotias löytäjäisoisä haluaisi tavata Einon.



Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme