Mainos
Mainos

IS: Pyörätuolilla liikkunut nainen loukkaantui sairaalakuntoon bussista noustessa – "Kuljettaja ei tehnyt elettäkään"

18-vuotias pyörätuolilla liikkuva nainen loukkaantui pahasti jäädessään bussista Helsingin Rautatientorilla, uutisoi Ilta-Sanomat.

Nainen jäi bussista pois linjan päätepysäkillä Rautatientorilla ja pyörätuoli putosi rampilta ajotielle. Nainen putosi tuolista ja loukkasi jalkansa.

Ilta-Sanomien mukaan hän on ollut sairaalahoidossa maanantaista.

– Bussin kuljettaja ei tehnyt elettäkään auttaakseen minua, vaikka mukanani ollut ystävä ja minä pyysimme apua. Hän sanoi, ettei asia kuulu hänelle ja lukitsi bussin ovet, kun olimme ulkona, nainen kertoo lehdelle.

– Olin sokissa, mutta siinä tilanteessa oli ulkopuolisellekin selvää, että satutin itseni. Paikalle soitettiin ambulanssi ja minut vietiin sairaalaan

Nainen laittoi tapahtuneesta palautetta HSL:lle ja linjaa liikennöivälle Nobinalle. Hän kertoo, ettei ole vielä saanut vastausta kysymyksiinsä kuljettajan käytöksestä tai siitä, kuka korvaa aiheutuneet kulut.

Nainen kertoo Ilta-Sanomille aikovansa tehdä ilmoituksen heitteillejätöstä.

HSL pahoittelee tapahtunutta lehdelle ja kertoo, että asia käydään läpi. Yhtiön mukaan kuljettajille on annettu ohjeistus, jonka mukaan pyörätuoliasiakasta tulee auttaa, jos tämä tarvitsee apua.

Nobina kertoo, että kuljettajan kanssa on jo keskusteltu. Kuljettaja oli ajatellut ystävän auttaneen naista ja pahoitteli tapahtunutta.  

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot