Mainos
Mainos

IS: Sillalta tiputettu jäälohkare rikkoi bussin tuulilasin – "Jäätä tuli sisälle asti, onneksi eturivi oli tyhjä"

Bussin tuulilasi rikkoutui, kun sen päälle heitettiin ylikulkusillalta jäälohkare. Ilta-Sanomat kirjoittaa, että jäätä tuli bussiin sisälle asti.

Porvooseen matkalla olleen Onnibus-linja-auton päälle heitettiin ylikulkusillalta jäälohkare länsimäentiellä, kertoo Ilta-Sanomat.

Lohkare rikkoi auton tuulilasia ja bussin kuljettaja kirjoitti Facebook-tilillään, että jäätä tuli sisälle asti.

– Onneksi eturivi oli tyhjä, kuljettaja kirjoittaa Ilta-Sanomien mukaan.

Lehden haastatteleman Onnibusin liikennejohtajan Kimmo Pyrhösen mukaan busseissa on turvalasit, jotta tuulilasi ei menisi täysin rikki. Raemaiseksi rikkoutuneesta lasista ei kuitenkaan välttämättä näe läpi ja se voi aiheuttaa vaaratilanteita.

Pyrhösen arvion mukaan tekijät ovat olleet lapsia tai nuoria.

Asiasta kertoo ensimmäisenä Ilta-Sanomat

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme