Mainos

IS: Suomeen salakuljetettu satoja pakolaisia tänä vuonna – "Tilanne on räjähtänyt käsiin"

Ilta-Sanomien mukaan Suomeen on salakuljetettu satoja pakolaisia tämän vuoden aikana.

Salakuljetuksesta on Ilta-Sanomien mukaan vastannut järjestäytynyt rikollisorganisaatio.

– Tämän vuoden ja viime kuukausien osalta tilanne on räjähtänyt käsiin. Epäillään, että Suomeen on salakuljetettu satoja pakolaisia, Suomenlahden merivartioston rikostorjuntayksikön varapäällikkö Jukka Tekokoski kertoo Ilta-Sanomille.

Hänen mukaansa laittomia maahantulojen järjestämisiä on paljastunut huomattavasti enemmän kuin normaalisti tähän aikaan vuodesta. Tekokoski arvoi, että tapauksien määrä on jopa kaksinkertaistunut.

Ilta-Sanomat kertoo, että Suomenlahden merivartiosto tutkii noin 75 prosenttia Suomeen kohdistuneista laittomista maahantulojen järjestämisistä. 

Tänä vuonna Suomenlahden merivartiosto on tutkinut noin 90 laitonta maahantulon järjestämistä. Rikoksista epäiltyjä henkilöitä on ollut Ilta-Sanomien mukaan noin 60 ja heistä toistakymmentä on yhä tutkintavankeudessa.

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot