Mainos
Mainos

IS: Venäläisryhmä yltyi laulamaan Suomen rajalla – poikkeusluvalla kuvatusta videosta tuli nettihitti itänaapurissa

Ilta-Sanomat uutisoi Venäjän tiedotusvälineissä ja sosiaalisessa mediassa leviävästä videosta, joka kuvattiin 10. heinäkuuta Niiralan raja-asemalla. Alkuperäistä videota on katsottu yli 100 000 kertaa ja videon muita versioita tuhansia kertoja.

Videolla esiintyy ryhmä venäläisiä miehiä, jotka innostuvat yhtäkkiä laulamaan Katjusha-kappaletta suomalaisten rajatarkastajien edessä. 

– Suomalaiset rajatarkastajat eivät keskeyttäneet laulua, vaan kuuntelivat innoissaan ja kuvasivat sitä videolle. Yksi heistä nousi jopa seisomaan kopissaan, jotta näkisi esityksen paremmin, Ren-TV kertoi ja kommentoi esitystä "koskettavaksi."


Ryhmä ei kuitenkaan koostunut mistä tahansa lurittelijoista, vaan esiintyvät olivat Konevitsa-kvartetista.

Kvartetin johtajan Igor Dmitrievin mukaan yksi suomalaisista rajamiehistä oli ollut heidän konsertissa ja tunnistanut laulajat.

– Meitä pyydettiin laulamaan jotain suomalaisille tullimiehille. Rakastamma Venäjää ja rakastamme Suomea. Toivon, ettemme loukanneet ketään esityksellämme, Dmitriev sanoi Ilta-Sanomille.

Suomen virkamiesten toiminta herättää kummastusta

Venäjän puoleisilla raja-asemilla on ehdoton kuvauskielto ja spontaaneihin irrotteluihin puututaan välittömästi. Siksi video on herättänyt naapurissamme suurta ihmetystä.

Kvartetin esittämä Katjusha taas on yksi Suuren isänmaallisen sodan klassikkolauluista, jonka venäläiset yhdistävät usein sota-akoihin. Venäläiskatsojat ihmettelivät näin ollen myös kappalevalintaa.

Pohjois-Karjalan rajavartioston apulaiskomentaja, everstiluutnantti Marko Turunen kertoi IS:lle, että kuoron esiintymistilanne oli spontaani, luvallinen ja positiivinen tapahtuma. 

– Yhtye oli tiedustellut paikalla olleilta ehdotusta musiikkikappaleeksi. Paikalla olijat ehdottivat tätä tuttua kappaletta, ja yhtye sen sitten esitti.

Turunen myös kertoi Fontaka-uutispalvelulle, että jatkossa venäläisten on mahdollista päästä Suomeen myös ilman lauluesityksiä rajalla.

Tosiasiassa Suomenkaan rajalla ei saa kuvata ja esiintyä vapaasti, mutta tällä kertaa kyseessä oli Turusen mukaan harkittu poikkeus rajan normaaleihin rutiineihin ”musiikin ystävien kesken”.


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme