Mainos
Mainos

IS: Yläkoululaisen viiltelystä ei kerrottu äidille vaitiolovelvollisuuden vuoksi – ”Vanhempi voi olla lapsen pahin vaara”

Kouluterveydenhoitaja huomasi 8.-luokkalaisen tytön viiltelyn ja teki tytölle masennustestin, jonka mukaan tyttö oli masentunut. Hän ei kuitenkaan kertonut asiasta tytön vanhemmille, kertoo Ilta-Sanomat.

Ilta-Sanomien mukaan terveydenhoitaja oli kysynyt tytöltä, voiko asiasta kertoa äidille, ja tyttö oli kieltänyt. Vaitiolovelvollisuuden takia tietoja ei voinut luovuttaa äidille.

Alaikäiselläkin potilaalla on oikeus kieltää terveydentilaansa koskevien tietojen luovuttaminen huoltajalle.

Äiti kertoo Ilta-Sanomille, ettei ollut huomannut viiltelyä vaan pitänyt luonnollisena, että talvella käytetään pitkähihaisia paitoja ja että murrosikäinen käy saunassa vain siskonsa kanssa.

Viiltely oli paljastunut, kun sisko oli kertonut asiasta äidille. Samalla paljastui, että kouluterveydenhoitaja oli huomannut viiltelyn.

– Suojellaanko Suomessa salassapitosäännöksillä lapsia vanhempiensa huolenpidolta? äiti kysyy Ilta-Sanomissa.

Huoltajat näkevät lastensa potilaskäynneistä ja laboratoriotutkimuksista tallennettuja tietoja vain alle 10-vuotiaista lapsista. Raja perustuu sosiaali- ja terveysministeriön linjaukseen.

– Tavallinen huoltaja ei ymmärrä, että meillä on olemassa perheitä, joissa vanhempi voi olla lapsensa pahin uhka ja vaara. Tässä ikäraja-asiassa on ajateltu ensisijaisesti lapsen etua, sosiaali- ja terveysministeriön neuvotteleva virkamies Pia-Liisa Heiliö perustelee Ilta-Sanomille.

27.11.17 klo 18.47: Jutun kuvituskuva vaihdettu.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme