Mainos
Mainos

Islannin ilmavalvontaan ilman aseistusta? "Vastuutonta"

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö (ps) pitää hämmentävinä tietoja, joiden mukaan Suomi lähtisi mukaan Islannin ilmavalvontaan ilman aseistusta.

– Pidän kyllä vastuuttomana lentäjän kannalta, jos asia on näin. Tottakai meidän Hornet-hävittäjälentäjillä pitää olla itsepuolustusmahdollisuus, totesi Niinistö MTV3:n Huomenta Suomessa.

Niinistö katsoo, ettei koko operaatio ole ylipäätänsä sotilaallisesti tai taloudellisesti mielekäs Suomen kannalta.

– Onhan tämä taloudellisesti arveluttavaa tilanteessa, jossa Puolustusvoimat on ajettu hyvin ahtaalle muun muassa varuskuntien lakkauttamisen muodossa.

Ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja Pertti Salolainen (kok) perustelee operaatioita pohjoismaisen yhteistyön tärkeydellä.

– On muistettava, että Suomelta apua on tässä pyytänyt aseeton veljeskansamme Islanti, korostaa Salolainen.

Salolaisella ei vielä aamun Huomenta Suomessa ollut vahvistusta tiedoille, jonka mukaan Islannin ilmatilaa valvomaan lähetettäviä Hornetteja ei aseistettaisi. Hän huomauttaa, että mikäli asia todella on näin, ei Suomen lähteminen Islannin ilmatilavalvontaan lopulta muuta aiempaa pohjoismaista yhteistyötä.

– Nato-maa Norjan, Suomen ja Ruotsin sotilaskoneet ovat jo harjoitelleet yhdessä maittemme alueella. Jos tämä siis menee pelkäksi harjoitustoiminnaksi Islannissa, on kyseessä vain harjoitustoiminnan laajeneminen Islannin alueelle.

Ruotsi on jo ilmoittanut, että niiden koneet lentävät Islannin ilmatilassa ilman aseistusta.

Pääministeri Jyrki Kataisen mukaan lopulliset päätökset Islannin ilmavalvonnasta voidaan tehdä vasta poliittisen arvioinnin jälkeen.

(MTV3)

Katso Jussi Niinistön (ps) ja Pertti Salolaisen (kok) haastattelu: (Huomenta Suomi 31.10.2012)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme