Mainos
Mainos

Ismail Kadare: Seuraaja

(Into) 158 s.

Arvio: Janne Hopsu

Valta on sumeasilmäinen mutta kaiken se näkee. Uskollisuus ja liehittely eivät kelpaa henkivakuutukseksi. Valta tunnistaa salaliitot ja ajatusrikoksen, jota ei ole sellaiseksi tarkoitettu, joita ei ole tai jota kukaan ei edes näe eikä kuule.

Kommunistivaltion raihnaistuvan Johtajan seuraajaksi kaavailtu Seuraaja löydetään porvarishenkisestä kodistaan luodinreikä päässä eräänä joulukuun päivänä.

Vyyhti alkaa purkautua. Murha vai itsemurha? Oliko Seuraaja rikkonut Puoluetta vastaan? Mitä merkitsi tyttären kihlaus porvarillisen suvun vesan kanssa? Oliko Seuraaja saava anteeksiannon Puolueen seuraavan päivän kokouksessa? Miksi Seuraaja halusi loukata huvilansa kunnostavaa arkkitehtiä, ja mitä voivat pilkalliset sanat saada aikaan? Murhaaja myöntää olevansa murhaaja, mutta uskooko kukaan? Entä vuosikymmeniä virassaan palvellut sisäministeri, joka käy ase taskussaan Seuraajan ovella kuoleman yönä? Tirana supisee ja huhut leviävät.

Aate ja Puolue eivät jätä rauhaan edes kuolleita. Ruumista tutkitaan, vanhoja kalmoja kaivetaan ylös ja viedään toisaalle poliittisten konjunktuurien mukaan. Seuraajan puoliso elää uskollisesti miehensä uran mukaan – vai Puolueen puolesta?

Hän pakottaa tyttärensä purkamaan ensimmäisen kihlauksensa: ”Sinun isäsi valitaan tulevaksi Johtajaksi. Sinä teet sen hänen vuokseen! Muutoin meidän on pakko internoida tuo mies perheineen ja sukuineen.”

Tytär menee tolaltaan. Mutta kumpi on järjettömämpää, rakkaus toiseen ihmiseen vai Puolueeseen? ”Heillä oli elämässään muita päihtymyksen aiheita, heillä oli kongressit, liput, hymnit, marttyyrien hautausmaat, kun taas hänellä oli vain se… pohjaton… ruumiinsa…”, tuskailee Puoluejyrän murskaama tytär. Valta ja sen pelko jähmettää jopa takkatulen ääressä toisiaan haluavat nuoret rakastavaiset.

Pelko syö sisältä myös ihmisen. Seuraajan kuolemaa seuraavana aamuna puoliso on yhä pois tolaltaan ja kirkuu vainajalle. ”Voi sinua, mitä teit Puolueelle!”. Totalitarismin, tai minkä tahansa kiihkolla toteutetun ideologian, henkistä anatomiaa Kadare kiteyttää Seuraajan pojan ajatuksiin. ”…oli turhaa yrittää ymmärtää vanhempien ja Puolueen välisiä mystisiä siteitä. Ne olivat vahvempia kuin suvun siteet, saati sitten avioliiton!”

Historia, järjestelmän julmat oikut, toisen maailmansodan jälkeinen Eurooppa, vanhat islamilaiset perinteet, balkanilaiset myytit ja kertomukset kohtaavat Seuraajan sivuilla ja tämän perheessä. Absurdiuden pyörässä yksi ihminen ei voi mitään.

Nobel-ehdokkaana vuodesta toiseen mainitun Ismail Kadaren loputtoman sudenhetken romaani kertoo kommunistisesta Albaniasta, mutta tietysti pätee johtajakulttien manipuloivaan sortovaltaan kaikkialla. Kadare pakeni 1990 Ranskaan Albaniasta, jonka kommunismi veteli viimeisiään. Romaanin Albania kuitenkin elää yhä tiukasti omaa versiotaan balkanilaisesta sosialismista.

Alkusanoissaan Kadare toteaa ironisesti tuttuun tosielämän ja fiktion erottamisklausuuliin niin kirjoissa kuin elokuvissa. ”Romaanissa Seuraaja kuvatut tapahtumat ovat osa ihmiskunnan ikuisia muistoja, jotka nousevat yhä uudestaan esiin, kuten meidänkin aikakaudellamme on usein tapahtunut. Tämän vuoksi niiden samankaltaisuus aikamme tapahtumien ja henkilöiden kanssa on väistämätöntä.”

Miksi tapahtui niin kuin tapahtui?

Kirjoittaja on MTV3:n ulkomaantoimittaja, joka nauttii lukulampun valosta. Käsissä kuluu runsaasti faktaa historiasta ajankohtaisiin ja akuutteihin aiheisiin. Kansainvälistä politiikkaa, kulttuuria, yhteiskuntaa, jalkapalloa. Fiktio on ovi. Kestosuosikkeja mm. Proust, Thomas Mann, Kjell Westö. Hyvät kirjat viljelevät ajattelua.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme