Mainos
Mainos

Isto Hiltunen sopi kiistansa Unirecordsin kanssa

Laulaja Isto Hiltunen ja hänen lahtelainen levy-yhtiönsä Unirecords sopivat riitansa äänitepalkkioista Lahden käräjäoikeuden valmisteluistunnossa. Samalla osapuolet purkivat Hiltusen kymmenvuotiseksi sovitun sopimuksen, joka ehti kestää kolme vuotta.

Sovintoasiakirjassa Hiltunen luopuu vaatimasta levy-yhtiöltä lähes 63 000 markan rojalteja, joita hän oli peräämässä ensimmäisen levynsä myynnistä. Levy-yhtiö maksaa kuitenkin Hiltuselle vastedes palkkioita niin kauan kuin hänen sopimuksensa aikana tehdyt levyt niitä tuottavat.

Hiltunen lähti vaatimaan äänitepalkkioita oikeusteitse viime keväänä. Hän oli jo tuolloin halukas purkamaan levysopimuksen, koska ei omasta mielestään ollut saanut tarpeeksi tietoa ensimmäisen levynsä tuotosta. Unirecordsin toimitusjohtaja Ari Laurila ei katsonut purkuun olevan edellytyksiä.

Nyt tehdyssä sovintoasiakirjassa korostetaan, ettei kumpikaan osapuoli ole voittanut tai hävinnyt riitaa, ja että sovinto tehdään hyvässä yhteisymmärryksessä. Osapuolet huolehtivat kumpikin omista oikeudenkäyntikuluistaan, eivätkä esitä uusia vaatimuksia toisilleen jatkossa.

Isto Hiltunen oli jo toinen menestynyt laulaja, joka halusi lopettaa liian pitkäksi katsomansa sopimuksen Unirecordsin kanssa. Laura Voutilainen purki sopimuksensa niin ikään oikeudessa, minkä lisäksi hän kävi oikeustaistelua omista äänitepalkkioistaan Laurilan puolisoa, manageri Hannele Laurilaa vastaan.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme