Mainos
Mainos

Itsemurhan filosofia

Tapani Kilpeläinen: (niin&näin 2012)

Suomessa tehdään kolmisen itsemurhaa päivittäin. Vielä 90-luvun alussa päivänsä päätti oman käden kautta neljä ihmistä vuorokaudessa. Oletettavasti itsemurhien määrän laskuun on vaikuttanut mielialalääkkeiden tarjonnan kasvu.

Nykyisin itsemurha nähdään pääasiassa mielen sairauden päätepisteenä: masentunut tai vaikeuksissa oleva ihminen tappaa itsensä, kun ei keksi muuta ratkaisua ongelmiinsa. Itsemurha on siten medikalisoitu eli se on eräänlainen terveysongelma, jota lääkärit ja terapeutit yrittävät estää.

Tapani Kilpeläisen kirja Itsemurhan filosofia katsoo itsemurhaa kuitenkin valintana, jonka rationaalinen ihminen tekee harkiten. Kilpeläinen jättää siten mielen sairaudet sivuun vaikka hienoisesti kritisoikin psykiatrien ja psykologien vallankäyttöä määritellä itsemurha sairauden päätepisteeksi.

Kilpeläinen käyttää nykymaailman elossa pysymisen ajatuksesta sanaa biovalta, joka toimii siten, että ihmiset ryhtyvät valvomaan itseään. Moraaliseksi velvoitteeksi kaikille tulee elämä, jossa terveyden tavoittelusta tulee kaiken muun poissulkeva tavoite: ”Elämästä muotoutuu eräänlainen kilpailu, jossa pyritään pysymään hengissä mahdollisimman pitkään. Mutta samalla elämän pituuteen kohdistuva mielenkiinto osoittaa, ettei elämän sisällöllä ole enää merkitystä. – Tärkeää ei enää ole elää täysipainoisesti vaan pitkään.”

Itsemurha voi Kilpeläisen mukaan olla siten vastaus niille, jotka eivät koe pelkkää terveydestä huolehtimista riittäväksi sisällöksi elämälleen – tai niille, jotka terveyden ovat syystä tai toisesta jo menettäneet. Ja juuri tästä päästään kirjan sisältöön eli filosofiseen lähestymistapaan: Aina ei ole mielekästä elää, jos elämässä ei ole mitään sisältöä.

Filosofiassa itsemurhaan on suhtauduttu melko kahtalaisesti: tuomiten tai hyväksyen. Kilpeläinen käy läpi antiikin ja Rooman ajan näkemykset. Antiikissa itsemurhaa pidettiin enimmäkseen sallittuna, Rooman ajalla koko elämänmenoa voi kuvata elämää halveksuvaksi ja siten itsemurhia suosivaksi.

Kristinusko muutti kirkkoisä Augustinuksen myötä itsemurhan kielletyksi, vaikka jopa kirkko joutui tekemään ”intellektuaalisia surmahyppyjä” erotellessaan helvettiin joutuvat itsemurhan tekijät taivaaseen pääsevistä itsemurhaaja-marttyyreistä.

Valistuksen ajalla moraalisia tuomioita ei enää jaeltu ja kristillisiin näkemyksiin alettiin suhtautua vieroksuen. Myöhemmin Immanuel Kant 1700-luvulla oli kuuluisin itsemurhan vastustajista, mutta hänkin hyväksyi esimerkiksi sotilaan itsemurhan jonkun jalon päämäärän takia.

1900-luvulle tultaessa itsemurhan käsittely siirtyi yhä enemmän lääketieteelliseksi ongelmaksi ja filosofit näkivät itsemurhan eksistentiaalisena ja käsitteellisenä kysymyksenä. Albert Camus´n mukaan itsemurha todistaa sen, että ihminen ei pääse sinuksi elämän kanssa. Camus päätyikin siihen tulokseen, että elämää on parempi elää ilman tarkoitusta.

Kilpeläinen käy läpi keskustelua itsemurhan määrittelystä tai rationaalisuudesta. Kaikkinensa tämä kirja on raikas avaus erittäin vaikeaan aiheeseen, josta ei yleensä haluta puhua. Itsensä tappaneen italialaiskirjailija Cesare Pavesen sanoin ”Keneltäkään ei koskaan puutu hyvää syytä tappaa itsensä”. Kilpeläinen jatkaa, että syy on yksi asia, toinen asia on, onko se riittävän painava. Siinäpä punnittavaa meille kaikille.

Pertti Nyberg

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme