Mainos
Mainos

Itsenäinen yhdistys ei saa antaa sotilaskoulutusta

Suomessa itsenäinen yhdistys ei saa antaa kansalaisille sotilaskoulutusta, oikeus siihen on vain puolustusvoimilla ja sen valvonnassa olevilla yhdistyksillä. Sisäministeriössä tehtiin tänään asiasta ennakkopäätös, sillä varkautelainen yhdistys oli halunnut järjestäytyä ja opettaa kansalaisia muun muassa ampumaan.

Kyse on merkittävästä ennakkotapauksesta. Nyt haettiin rajaa sille, millaisia armeijan ulkopuolisia maanpuolustusjärjestöjä saa Suomeen perustaaa.

Varkauden maanpuolustajat -niminen yhdistys halusi järjestäytyä. Sen tarkoituksena oli muun muassa antaa jäsenilleen sotilaskoulutusta esimerkiksi partioammunnassa ja taistelijaparin etenemisessä.

Yhdistyksen mukaan sen toiminta ei olisi ollut sen kummempaa kuin reserviläisjärjestöjen tai ampumaseurojen. Perustamislupa kuitenkin hylättiin.

Sisäministeriön mukaan sotataitojen opettaminen kuuluu Suomessa puolustusvoimille. Yhdistykset ja maanpuolustusjärjestöt kelpaavat myös, kunhan ne ovat armeijan valvonnassa.
(MTV3/Jarkko Sipilä)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme