Mainos
Mainos

Itsenäisyyden alun sanomalehdet ovat nyt kaikkien luettavissa – sensuuri iski vuoden 1917 uutispommiin

Kansalliskirjasto on avannut digitoidut sanoma- ja aikakauslehdet vuoteen 1920 asti kaikkien saataville. Aiemmin digitaalisina pystyi lukemaan lehdet vuoteen 1910 asti. Nyt jopa kotisohvalla voi perehtyä lukemattomiin Suomessa ilmestyneisiin suomen-, ruotsin-, venäjän- ja saksankielisiin lehtiin.

Uutta digitoitua aineistoa avautui nyt käyttöön noin 1,9 miljoonaa sivua. Kiinnostusta itsenäisyyden alun lehtiin on Kansalliskirjaston mukaan tunnettu näin Suomen 100-vuotisjuhlavuonna.

Suomalaisessa mediamaailmassa jysähti varsinainen uutispommi heti vuoden 1917 alussa. Venäläinen mystikko Grigori Rasputin oli murhattu 30. joulukuuta 1916.

Suuriruhtinaskunnan sanomalehdet olivat tietojensa kanssa pitkälti venäläislehtien varassa, joihin ahkerasti vedottiin. Uutisointi Rasputinin kuolemasta ja elämästä näyttäytyy sensaationhakuisena, niin yksityiskohtaisesti asioita kuvaillaan.

Helsingin Sanomat oli 3. tammikuuta levittänyt murhasta kertovan uutisen peräti neljälle palstalle. Kerrottiin jokipoliisin löytäneen ruumiin, joka oli "hywin pahoin pidelty". Kuvailtuaan surmateon lehti päätyi kertomaan vähemmän mairittelevia asioita Rasputinista. Lehden tietojen mukaan Rasputinin ympärillä oli "sisaria", jotka olivat "enimmäkseen nuoria, terweitä punaposkisia, wieläpä usein alaikäisiä tyttöjä."

Jonkin ajan kuluttua lehti kertoo näiden tyttöjen muuttuneen kalpeiksi ja "kiwuloisiksi".

"Monet heistä parin kolme wuoden perästä kuoliwat ja kerrotaan muutamien 'sisarien' lähteneen Rasputinin luota raskaudentilassa", Helsingin Sanomat tiesi kertoa.

Yhteen asiaan sensuuri kuitenkin puuttui tiukasti. Rasputinin suhdetta hoviin ja varsinkaan keisarinna Alexandraan ei saanut valottaa. Senköhän takia sensuuri oli iskenyt kyntensä Uuden Suomettaren juttuun 2.1.1917. Jutun alusta ja lopusta on leikattu pois pätkä, ja tilalla on vain tyhjä kolo. Neljä päivää myöhemmin koko juttu on sensuroitu, ja lukijaa tuijottaa vain synkkä piirroskuva Rasputinista.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot