Mainos
Mainos

Jaakonsaari helpottaisi verotusta

Työministeri Liisa Jaakonsaaren (sd.) mielestä verotusta keventämällä olisi mahdollista päästä työttömyyden puolittamisuralle. Suomessa tarvitaan hänen mukaansa rakentavaa veropoliittista keskustelua ja vahvaa sitoutumista valtiontalouden pelivaran sallimiin veronkevennyksiin.

Jaakonsaari vaati Raahessa tänään valtiovarainministeriötä laatimaan selvitystä erityyppisten veronkevennysten vaikutuksista työllisyyteen.

-Mahdollisuudet työttömyyden reippaaseen alentamiseen ovat edelleen olemassa. Se vaatii kansainvälisen talouden vetoapua, väsymätöntä panostusta reaaliseen kilpailukykyyn eli osaamiseen sekä työvoimapolitiikkaan. Lisäksi verotuksessa, lainsäädännössä ja budjettivalmistelussa on työllisyysvaikutusten arvioinnin oltava etusijalla, hän sanoi.

Työnantajat: Verokiila estää työllisyyttä

Teollisuuden ja työnantajain keskusliiton johtaja Tero Honkavaara taasen sanoi tänään Kuopiossa, että huippukorkea tulovero ja korkeat välilliset työvoimakustannukset eli verokiila on suurin este työllisyyden kasvulle Suomessa. Näin on sanonut Myös harmaan talouden yhtenä perussyynä on hänen mielestään korkea verotus.

Marginaaliveroa on hänen mielestään alennettava kaikissa tuloluokissa 6-7 prosenttiyksikköä vaalikauden loppuun mennessä. Kevennyksen hinta on 8 miljardia markkaa.
(STT)
(Kuva: Arkistokuva)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme