Mainos
Mainos

Jäällä liikkumista tulisi välttää etenkin Etelä- ja Keski-Suomessa

Joulukuun alkupuolen pakkaset ovat jäädyttäneet sulina olleita vesistöjä maan etelä- ja keskiosassa, kertoo Suomen ympäristökeskus Syke.

Alueelliset vaihtelut ovat kuitenkin suuria. Jäät ovat paikoin heikkoja, ja jäällä liikkumista tulisi välttää.

Suurten järvien selkävedet ovat vielä sulina maan etelä- ja keskiosassa, ja niiden jäätyminen vaatii pitkän tai kovan pakkasjakson sekä tyynen sään.

– Heikkoja jäitä tulee varoa etenkin maan etelä- ja keskiosassa, sillä suuren alueellisen vaihtelun vuoksi kantavan jääpeitteen arviointi on vaikeaa, sanoo johtava hydrologi Bertel Vehviläinen.

Joulukuun alussa Lapissa järvijään paksuudet olivat pääosin 25-30 senttiä. Kainuussa järvien jäänpaksuus oli pääosin 15-30 senttiä. Etelä- ja keskiosassa jäätä oli enimmillään paikoin yli 20 senttiä.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme