Mainos
Mainos

Jäätteenmäki arvostelee kokoomuksen "jossitteluohjelmaa"

Keskustan puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki arvostelee kokoomuksen vaaliohjelmaa. Jäätteenmäen mukaan ohjelma perustuu epärealistiseen ennustukseen talouden kehittymisestä.

Keskustan puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki arvostelee kokoomuksen vaaliohjelmaa hiekalle rakennetuksi.

Jäätteenmäki sanoi lauantaina Uudessakaupungissa, että kokoomuksen "jossitteluohjelma" lepää täysin sen yhden toiveen varassa, että talouden pitäisi kasvaa keskimäärin kolme prosenttia neljä seuraavaa vuotta. -Nykyisen tietämyksen valossa kasvuarvio on vähintään toiveikas, jopa epärealistinen. Kansainvälisen talouden näkymät ovat epävarmat. Se heijastuu välttämättä myös Suomen talouteen, jossa vienti näyttelee keskeistä osaa.

Jäätteenmäki tulkitsee, että kokoomus on vapaa lupauksistaan, jos kasvua ei tapahdu toivotulla tavalla. -Tällainen vaaliohjelma on epäpolitiikkaa, koska siinä ei tehdä todellisia valintoja eikä puututa rakenteisiin.

Viikko sitten kokoomuksen puoluejohtaja sisäministeri Ville Itälä ilkkui keskustan vaaliohjelmaa poliittiseksi sanahelinäksi, jossa ainoa selvästi kerrottu luku on puolueen vaalibudjetin hinta.

Tänään myös Raumalla ja Porissa esiintynyt Jäätteenmäki oli lisäksi sitä mieltä, että eduskuntavaalien asetelma on käynyt viime päivien aikana selväksi: Nykyinen hallitus haluaa jatkaa.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme