Mainos
Mainos

Jalkapallo Afrikkaa selittämässä

Steve Bloomfield: Africa United: How Football Explains Africa

Arvio: Janne Hopsu

(Canongate. 299 s.)

”Hän on nopea, hän hallitsee fantastisesti palloa lähellään ja hän on tappavan tehokas maalin edustalla.” Leo Messihän se siinä, vai? Ei, vaan Moussa Manseray. Hänet erottaa Messistä suuri tuntemattomuus ja se, että vain toisen heistä on kaksijalkainen. Manseray menetti toisen alaraajansa yhdeksänvuotiaana brutaalissa sisällissodassa.

Manseray on lupaava jalkapalloilija. Futis voisi olla hänelle tie maineeseen. Liberia voitti 2009 jalka-amputoitujen Afrikan mestaruuden jalkapallossa. Hän kuitenkin unelmoi yliopisto-opinnoista ja juristin urasta. ”Haluan oikeudenmukaisuutta kansalleni.”

George Weah on yksi suurimmista afrikkalaisista jalkapalloilijoista, ja Liberian kautta aikain paras. Vuonna 1995 hänet valittiin maailman parhaaksi lajissaan. Pelaajauransa päätyttyä Weah kokeili suosiotaan politiikassa. Hän pyrki presidentiksi, mutta jäi valitsematta. Weah on yksi lukuista esimerkeistä jalkapallon ja politiikan yhteen kietoutumisesta Afrikassa.

Entinen Chelsea-tähti Didier Drogba saattaisi tulla valituksi Norsunluurannikon johtoon. Hänhän on näkyvästi yrittänyt eheyttää kahtiajakautunutta kotimaataan.

Toimittaja Steve Bloomfield julkaisi Africa United –kirjansa 2010. Vuosi oli merkkipaalu Afrikalle ja afrikkalaiselle jalkapallolle. Etelä-Afrikka ensimmäisenä afrikkalaisena maana järjesti jalkapallon MM-kisat. Ne onnistuivat pelillisesti ja tapahtumana, vaikka ennakkoon oli jos jonkinlaisia epäilyksiä maan kyvystä järjestää maailman merkittävin jalkapalloturnaus.

Kirja kuuluu sarjaan politiikka, yhteiskunta ja jalkapallo. Futis selittää Afrikkaa mutta ei Afrikan. Suosiostaan huolimatta lajista ei ole mantereen ’maailmanselitykseksi’. Tosiasia myös on, että uriensa huipulla olevat afrikkalaishuiput pelaavat Euroopan sarjoissa, ja he ovat usein hyvää mainosta Afrikalle. Toisaalta eurooppalaisten liigojen suosio on niin valtava, että yhä harvempi viitsii mennä katsomaan paikallisten seurojen pelejä, mikä näivettää lajia.

Bloomfield ei edes yritä olla maantieteellisesti kattava. 54 valtiota vain olisi liian iso pala. Hän on valinnut kohteikseen luonnollisesti 2012 kisaisäntä Etelä-Afrikan ja lajin afrikkalaisen suurvallan Egyptin. Futisjätit Nigeria ja Norsunluurannikko ovat myös kansien välissä. Mukana on myös vähemmän menestyneitä maita kuten Kenia ja Sierra Leone. Jälkimmäinen maa on tuttu suomalaisille jalkapallofaneille. Joukko sierraleonelaisia nuorukaisia loikkasi Suomessa maan pelatessa täällä järjestetyssä U17-MM-turnauksessa. Heistä pisimmälle on päässyt Mohamed ”Medo” Kamara, joka pelaa nykyään ammatikseen Partizanissa. Medon jäähyväiskyyneleet viimeisen HJK-pelinsä jälkeen ovat jääneet pysyvästi mieleen.

Mutta esiintyy Suomi suoraankin, Somaliaa käsittelevässä luvussa. Bloomfieldin autonkuljettajana toiminut Farah oli asunut vuosia Helsingissä, mutta oli palannut synnyinmaahansa toiveenaan perustaa kalaravintola. Maajoukkueen valmentaja Ahmed Nur puolestaan oli kiertänyt eri puolilla maailmaa, myös Suomessa, kartoittamassa pelaajia. Jalkapallon pelaaminen konfliktin repimässä maassa oli – ja on yhä - vaikeaa ja vaarallista. Ääri-islamilainen Al-Shabaab ei pidä lajista. Yksi haastatelluista sanoo, että jos järjestö epäilee jonkun olevan jalkapalloilija, tämä tapetaan välittömästi.

Arabikevään yksi näkyvä tekijä ovat jalkapallofanit tai –huligaanit. He ovat olleet usein muutoksia vaativien protestien etulinjassa.

Kairolainen suurseura, työväenluokan kannattama al-Ahly perustettiin 1907 ja se oli aktiivinen siirtomaavallan vastustaja. Egyptin jalkapallon järkyttävin tapahtuma oli viime helmikuun verilöyly jalkapallostadionilla Port Saidissa. Paikallisen al-Masryn ultra-fanien ja Al-Ahlyn ultrien mellakoinnissa kuoli 74 ihmistä. Alkoi välittömästi puhe siitä, että poliisi tahallisesti oli passiivinen, koska virkavalta halusi kostaa kairolaisfanien poliittisen toiminnan.

Egyptin hävittyä Israelille kuuden päivän sodassa 1967 jalkapallo kiellettiin useiksi vuosiksi. Lajin nähtiin vievän egyptiläisen huomion tärkeämmistä asioista. Algerian ja Egyptin väliset ottelut ovat aina tulenarkoja, ja ovat johtaneet diplomaattisiinkin selkkauksiin.

Bloomfieldin katsaukset ovat epätasaisia. Esimerkiksi luvut Egyptistä ja Zimbabwesta tuovat hyvin ja masentavastikin esiin futiksen ja politiikan yhteydet, mutta Kongon demokraattista tasavaltaa ja Ruandaa sekä Sudania ja Tshadia käsittelevät luvut jäävät ohuiksi. Niissä on paljon politiikkaa ja vähän jalkapalloa. Niiden yhteys tuntuu haetulta.

Liberiassa amputoitujen futismenestys on paitsi tehnyt pelaajista sankareita, myös muuttanut heitä yhteiskuntakelpoisemmiksi muiden silmissä. Vammaisuuteen liittyvät ennakkoluulot eivät kuitenkaan ole pois pyyhitty. Pidetään siis peukkuja sauvojen kanssa futaavalle maajoukkueelle Invincible Elevenille, Voittamattomalle yksitoistikolle.

Kirjoittaja on MTV3:n ulkomaantoimittaja, joka nauttii lukulampun valosta. Käsissä kuluu runsaasti faktaa historiasta ajankohtaisiin ja akuutteihin aiheisiin. Kansainvälistä politiikkaa, kulttuuria, yhteiskuntaa, jalkapalloa. Fiktio on ovi. Kestosuosikkeja mm. Proust, Thomas Mann, Kjell Westö. Hyvät kirjat viljelevät ajattelua.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme